Erikoisjoukot
Jere Hietala / Sanoma
– Tuollainen ulina aiheuttaa paniikkia koko ryhmässä. Lopeta se, Janne Lehtonen täräyttää Iida Ketolalle Erikoisjoukot-jaksossa.
Erikoisjoukot-kokelaan joutuvat veden varaan 9. lokakuuta nähtävässä jaksossa, joka on jo katsottavissa Ruutu+-tilauksella.
Videolla Erikoisjoukot-kouluttajien nopeat vastaukset:
– Vesi on armoton elementti. Siellä tulee kaikki tunteet esille. Pelkoa, ahdistusta, jos siihen ei ole tottunut tai sen kanssa ole sinut, pääkouluttaja sanoo.
– Meillä on ollut operaatioissa tai harjoituksissa hukkumiskokemuksia, joista emme olisi selvinneet ilman sitä koulutusta, hän jatkaa.
Kokelaat saavat pintaraapaisun allaskoulutuksesta. Ensin heidän on sukellettava määrätty matka. Tämän jälkeen he kaikki hyppäävät yhtä aikaa altaaseen. Heidän on uitava varvasuintia lipulle ja takaisin, mikä tarkoittaa sitä, että ainoastaan varpaat ja pää saavat näkyä pinnan yläpuolella.
Erikoisjoukot
katso
1.10. 10:51
Erikoisjoukoissa vaaratilanne! Lääkäri paikalle
Kaksi kokelasta joutuu keskeyttämään tehtävän Erikoisjoukot-kauden tuoreessa jaksossa.
Kokelas numero 13 eli ei tahdo pysyä annetussa tehtävässä. Hän näyttää kamppailevan vesielementin kanssa.
– Rauhoitu! kouluttaja huutaa.
Kokelas numero kuudella eli ei suju juurikaan paremmin.
– Kutonen harrastaa omaa kuviokelluntaa, Janne toteaa.
Seuraavaksi kokelaiden on sukellettava 10 metriä lipulle ja takaisin. Robert ei pysy muiden mukana, ja myös Iida alkaa väsyä harjoituksen jatkuessa.
Paniikki iskee kahteen
Kaikki määrätään ylös altaasta. Heidät määrätään jälleen altaaseen.
– Teidän on pakko pysyä vedessä rauhallisena. Vesi on elementti, joka kostaa saman tien, jos menette paniikkiin. Kun rupeaa happi loppua, palleanne nykii, koska se haluaa lisää happea. Mitä sitten. Antaa sen saatana nykiä, Janne toteaa.
Kokelaiden on sukellettava pohjaan vuorollaan, kun muut polkevat pinnalla vettä. Iida Ketola ei pääse pohjaan. Hän näyttää pinnalle noustessaan epätoivoiselta. Janne käskee häntä rauhoittumaan ja määrää uudelleen pohjaan. Iida ei tottele. Janne määrää uudelleen. Iida ei toimi.
– Odota ihan hetki, yritän tasata hengitykseni, Iida sanoo.
– Ei tässä mitään odotella hetkeä, Janne sanoo.
Sonja Aiello
katso
7.10. 09:15
Sonja Aiellolta suorat sanat Erikoisjoukot-kouluttajista
Erikoisjoukot-sarjan neljäs tuotantokausi pyörii tällä hetkellä tv:ssä. Sonja Aiellon mukaan leiri oli rankempi kuin hän saattoi kuvitella.
Paniikki paistaa Iidan kasvoilta.
Jere Hietala / Sanoma
Iida yrittää, mutta ei käy pohjassa.
– Ei mennyt pohjaan! Älä tule siihen rappusille. Jos kosket rappusiin, lähdet himaan, kouluttaja huutaa, kun Iida pyrkii pois altaasta.
Iida kääntyy kärvistellen. Jan neuvoo, että kahdella vedolla Iida on käynyt pohjassa. Iida yrittää, mutta ei pääse pohjaan saakka. Hän nousee pintaan haukkoen happea ja äännellen hädissään.
– Rauhoitu! Et koske portaisiin! Jan huutaa Iidalle.
Iida kelluu selällään altaassa. Janne määrää mukaan simuloidut myrskyaallot. Iida pyytää jälleen päästä hengittämään.
– Et! Tuollainen ulina aiheuttaa paniikkia koko ryhmässä. Lopeta se, Janne täräyttää.
– Mä en pysty olemaan täällä, Iida huutaa altaasta, kun aallot kovenevat.
– Sähän olet siellä koko ajan, Janne vastaa.
Erikoisjoukot-kokelas
katso
2.10. 06:15
Erikoisjoukot-kokelas avautuu järkyttävästä perhetragediastaan – murtuu kuulustelussa
Kokelas kokee uudessa jaksossa kovaa simputusta Erikoisjoukot-kouluttajilta.
Vastustavat ohjeita
Paniikissa oleva Iida ui vastoin kouluttajien ohjeita kohti altaan portaita kesken koulutuksen.
Robert on myös vaikeuksissa. Hän ei tahdo pysyä muodostelmassa. Robertin ilme kielii siitä, että paniikki alkaa iskeä mieheen. Janne määrää Robertia sukeltamaan pohjaan, mutta tämä ei pysty.
Myös Robert lähtee uimaan kohti altaan reunaa ja portaita. Hän haukkoo happeaan paniikinomaisesti.
Robertin on vaikea kuunnella ohjeita ja pysyä rauhallisena.
Jere Hietala / Sanoma
Molemmat määrätään pois altaasta. Muut kokelaat viimeistelevät harjoituksen, jonka jälkeen he saavat lähteä. Iida ja Robert joutuvat jäämään muista jälkeen. Kouluttajat antavat heille mahdollisuuden vielä näyttää. He joutuvat takaisin altaaaseen.
Erikoisjoukot torstaisin Nelosella ja Ruudussa.