Kuponki pelattiin Varkauden Neste-asemalla, Veikkaus kertoo tiedotteessaan.

Veikkaus tiedottaa vuoden suurimmasta Vakio-voitosta. Inka Soveri

Varkauteen osui vuoden suurin Vakio-voitto syyskuun lopussa, Veikkaus kertoo tiedotteessaan.

Onnekas veikkaaja voitti kahdeksan euron pelikupongillaan 333 457 euroa. Voittorivin hän oli pelannut Varkauden Neste-huoltoasemalla.

– Sulattelen nyt asiaa. Matalaa profiilia aion pitää, voittaja sanoo Veikkauksen tiedotteessa.

Kyseisellä kierroksella Vakiossa oli bonuskierros. Voitto tarttui haravajärjestelmään, joka on potin voittaneen tapa rakentaa Vakio-rivinsä, Veikkaus kertoo tiedotteessaan.

Vakion kierros sisälsi englantilaisen jalkapallon kohteita. Yksi kierroksen suurimmista yllätyksistä oli Crystal Palacen voitto Liverpoolista.

Veikkauksen mukaan Vakion historian suurin voitto on miljoona euroa, joka pelattiin heinäkuussa 2021.

Kun viihdyttävä rahapelaaminen muuttuu pakonomaiseksi, kyse on ongelmasta. Apua peliongelmaan voi hakea sekä verkossa, puhelimitse että kasvokkain.