MTV:n uutislähetykset kokevat historiallisen muutoksen.


MTV sai tänään päätökseen muutosneuvottelut. Joona Rissanen
MTV uutisoi aiemmin keskiviikkona muutosneuvotteluiden päättymisestä.
Muutosneuvotteluiden tiimoilta uutislähetykset kokevat historiallisen muutoksen, kun viikonlopun lähetyksissä nähdään jatkossa kahden uutisankkurin sijaan vain yksi uutisankkuri.
Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa MTV:n pääuutislähetyksen Kymmenen Uutiset sekä Seitsemän Uutiset juontaa vain yksi uutisankkuri viikonloppuisin.
Muutos on historiallinen, sillä Kymmenen Uutisia on juontanut sen koko historian ajan MTV:llä aina kaksi uutisankkuria. Samoin Seitsemän Uutisia vuodesta 1998 lähtien.
Ainoa poikkeus nähtiin vuonna 2016, jolloin nähtiin poikkeuksellinen lähetys, kun Kymmenen uutiset juonsi vain yksi uutisankkuri. Myös erinäisten juhlapyhien lähetyksiä on juontanut yksi uutisankkuri.
Iltalehti tavoitteli MTV:n tunnettuja uutisankkureita kommentoimaan ohjelmiin tehtäviä muutoksia, mutta kaikki kieltäytyivät välittömästi.
Mikko Hyytiä, Jaakko Loikkanen ja Shahin Doagu totesivat, ettei heillä ole asiasta mitään kommentoitavaa, ja ohjasivat toimittajan kääntymään MTV:n yritysviestinnän ja vastuullisuuden johtaja Tea Siikosen puoleen.
Siikonen ei suostunut haastatteluun puhelimitse, mutta otti vastaan sähköpostitse lähetetyt kysymykset. Saatuaan pyynnöt hän ilmoitti välittävänsä ne MTV Uutisten vastaavalle päätoimittajalle Tomi Einoselle.
Iltalehti ei ole kuitenkaan saanut Einoselta vastauksia koskien ohjelmamuutoksia tai uutisankkureiden työnkuvan muuttumista. Uutisankkurit Ripsa Koskinen-Papunen, Kirsi Alm-Siira ja Jan Andersson eivät vastanneet Iltalehden yhteydenottoihin.
MTV:n Kymmenen Uutisilla on pitkä historia. Kauppalehti/Ari Lepp
MTV ilmoitti tänään saaneensa muutosneuvottelut päätökseen. Lopputuloksena henkilöstön vähennystarve on 35, mutta määrä voi muuttua vielä, ellei tarjottuja uusia työtehtäviä oteta vastaan.
Muutosneuvottelut koskivat koko MTV Oy:tä eli noin 390:tä henkilöä.
MTV ilmoitti panostavansa MTV Katsomo -suoratoistopalveluun sekä asemaansa Suomen johtavana kaupallisena Total TV -talona, painottaen erityisesti liikkuvaa kuvaa.
Muutoksia ohjelmatarjonnassa ovat uutislähetysten lisäksi muun muassa Huomenta Suomi -lähetysten pidentyminen.
Iltalehden tietojen mukaan MTV aikoo myös lakkauttaa viihde- ja lifestyle-toimituksensa. Osa työntekijöistä joutuu irtisanotuiksi, kun taas osa siirtyy muihin tehtäviin MTV:n sisällä.
Juttua korjattu 8.10.2025 klo 14.55. Lisätty tieto, että juhlapyhien lähetyksiä on juonnettu myös yksin.