Pekka Haavisto on ehdolla YK:n pakolaisasiain päävaltuutetuksi.


Pekka Haavisto on ehdolla tärkeään virkaan. Arkistokuva. Inka Soveri
Pekka Haavisto (vihr) on nimitetty ehdokkaaksi YK:n pakolaisasiain päävaltuutetuksi.
Suomen Geneven-lähetystö kertoo asiasta X:ssä.
– Hänellä on vuosikymmenten kokemus diplomatiasta, kriisinhallinnasta, rauhanrakentamisesta ja ihmisoikeuksista, ja hän on valmis johtamaan rohkeasti, yhteistyössä ja myötätuntoisesti, lähetystö kehuu Haavistoa päivityksessään.
Israel vastusti toista nimitystä
Vielä viime vuonna pidettiin todennäköisenä, että Haavisto tullaan nimittämään YK:n UNSCO:n erikoiskoordinaattorin tehtävään.
Iltalehti kertoi tammikuussa, että Israel ei kuitenkaan hyväksynyt YK:n pääsihteeri António Guterresin ehdotusta Haaviston nimityksestä virkaan. Israel hylkäsi Haaviston nimityksen ja pyysi YK:ta ”lähettämään lisää nimiä”. Asiasta kertoi alun perin Israelilaisen Ynet-uutismedia.
Ynetin mukaan Israel suhtautui penseästi Haaviston nimittämiseen, koska hän on läheisissä väleissä Guterresin kanssa ja hän kannatti kahden valtion ratkaisua Israelin ja Palestiinan välisessä konfliktissa.