Tuorein lisäys mahdollistaa täysin uudenlaisen tunnelman luomisen maailman suosituimpaan keräilykorttipeliin.

Perinteisesti Magic The Gathering sijoittuu fantasiamaailmaan, mutta uusimman laajennuksen myötä peli ottaa aimo hypyn avaruuteen. 

Vuonna 1993 julkaistu Magic The Gathering eli MTG on maailman ensimmäinen keräilykorttipeli. Sillä arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 50 miljoonaa pelaajaa. Myös Suomessa peli on nauttinut valtavaa suosiota viimeisten 30 vuoden ajan.

Uusin Edge of Eternities -laajennus sisältää avaruusaluksia, planeettoja ja mustia aukkoja. Lisäksi pelaajat voivat pystyttää avaruuteen megarakennelmia, kuten avaruushissin ja kokonaista tähteä ympäröivän Dysonin kehän. 

Korttien kuvitukset ovat upeita ja sisältävät paljon perinteisen tieteiskirjallisuuden kuvastoa. Esimerkiksi mustien aukkojen kuvitus on tehty suhteellisen tieteellisesti sen perusteella, mitä näistä kohteista nykyisin tiedetään. 

Kaiken kaikkiaan Magic The Gathering -pelin 106. laajennus mahdollistaa täysin uuden tunnelman rakentamisen maailman suosituimpaan keräilykorttipeliin.

Aiheesta lisää Wizards of the Coast (englanniksi)