Victoria Beckham avautuu uudessa Netflix-dokumentissa muoti-imperiuminsa talousvaikeuksista.

Netflixin torstaina 9. lokakuuta julkaistu kolmiosainen dokumentti Victoria Beckhamista vie katsojat syvälle hänen tarinaansa.

Brittilehti Mirrorin mukaan dokumentissa paljastuu, että Victorian muotibrändi teki useiden vuosien ajan suuria tappioita, vaikka se sai paljon kriitikoiden ylistystä.

Victorian liikekumppani David Belhassenin mukaan naisen holtiton rahankäyttö oli keskeinen syy yrityksen talousvaikeuksiin

David ja Victoria Beckham ovat pitäneet yhtä jo melkein 30 vuotta. AOP

– Vuosien ajan hänen ympärillään oli ihmisiä, jotka sanoivat vain sen, mitä hän halusi kuulla. Muistan yhden kuluerän olleen toimiston kasvit, koska Victoria rakastaa kasveja – niihin kului noin 70 000 puntaa (n. 80 0000 euroa) vuodessa, Belhassen kertoo ja jatkaa:

– Lisäksi oli vielä henkilö, joka kävi kastelemassa kasvit 15 000 punnan (n.17 000 euron) vuosipalkalla, ja se oli vasta alkua.

Belhassen sanoi tuolloin Victorialle suoraan, että yrityksen johtaminen ei voi jatkua näin ja asioiden tulee muuttua.

Kun brändin liiketoiminta ajautui syvään kriisiin, se alkoi vaikuttaa niin koti- kuin työelämäänkin. Victoria itki päivittäin, ja David Beckham huolestui, sillä hän oli sijoittanut yritykseen miljoonia.

– Se on ollut aikamoinen matka. Olin menettää kaiken. Se oli todella synkkä, synkkä aika, Victoria kertoo dokumentissa.

– Itkin ennen töihin lähtöä joka päivä, koska minusta tuntui, että olin kuin palomies – aina sammuttamassa tulipaloja, hän kuvaili tuota aikaa.

”Minusta tuntui, että olin kuin palomies – aina sammuttamassa tulipaloja”, Victoria kuvaa yrityksensä vaikeinta aikaa. AOP

Victorian mukaan vaikeimpina aikoina hänen yrityksensä oli jopa kymmenen miljoonaa miinuksella. Samalla hän kuvaa, kuinka haastavaa oli, että hänen aviomiehensä oli myös hänen liikekumppaninsa ja sijoittajansa.

– Istuimme yhdessä alas ja katsoimme, kuinka paljon olin sijoittanut. Osa siitä keskustelusta särki sydämeni, koska Victoria on ylpeä nainen, David kertoo.

Davidin mukaan pariskunnan tavatessa 90-luvun lopulla, Victoria oli heistä varakkaampi osapuoli. Victoria osti jopa pariskunnan ensimmäisen kodin.

– Siksi se, että hänen piti tulla luokseni ja sanoa: ”Tarvitsemme lisää rahaa, yritys tarvitsee lisää rahaa”, oli meille molemmille vaikeaa. Minullakaan ei ollut varaa jatkaa loputtomiin, David muistelee.

Victorian aviomiehestä David Beckhamista julkaistiin vuonna 2023 oma Netflix-dokumenttinsa, jossa Victoria myös esiintyi. Nyt jalkapallotähden vaimo pääsee omassa dokumentissaan valokeilaan.