Lämmin sää on pidätellyt isoja hanhiparvia Suomen pelloilla.

Syysmuutto. Valkoposkihanhien muutto huipentuu yleensä ruska-aikaan. Arkistokuva. Aleksanteri Pikkarainen

Valkoposkihanhien muutto on jumiutunut, kertovat BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus, jotka seuraavat valkoposkihanhien syysmuuton etenemistä.

Vastaiset tuulet ja lämpimät säät ovat pidätelleet isoja hanhiparvia Suomen pelloilla. Todennäköisesti yli kaksi kolmasosaa Barentsinmeren pesimäkannan valkoposkihanhista on Suomessa tai jo ohittanut Suomen, mutta paljon lienee saapumattakin.

Lepäileviä ja ruokailevia valkoposkihanhia on havaittu Suomessa viime aikoina paljon. Suurin määrä, 70 000 valkoposkihanhea, arvioitiin lauantaina Orimattilan Kurunkulmalla. Yli 30 000:n kerääntymiä havaittiin monin paikoin Pohjois-Karjalassa ja Päijät-Hämeen sekä Itä-Uudenmaan peltoalueilla ja lepäilyvesillä.

Viime torstaina koko Pohjois-Karjalassa lepäili ja ruokaili arviolta kaikkiaan noin 350 000 valkoposkihanhea. Pohjois-Karjalan ELY-keskus suoritti tuolloin melko kattavan yhteislaskennan maakunnan etelä- ja keskiosissa. Yhteensä havaittiin 323 000 valkoposkihanhea, eniten Liperissä, 100 000, ja Kiteellä, 70 000.

Yleensä valkoposkihanhien muutto huipentuu ruska-aikaan.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen odottaa muuton vilkastuvan viikonlopun aikana.

– Valkoposkihanhien muuton pysähtymistä suosiva lauha lounaanpuoleinen virtaus jatkuu tämän viikon loppuun, mutta ensi viikonlopun aikana tilanne muuttuu. Matalapaineen alue liikkuu silloin Suomen yli itään, ja sen takana saapuu maahamme tämänhetkistä selvästi kylmempää ilmaa. Viikonloppuna viileä virtaus käy vielä luoteen puolelta, mutta sen jälkeen tuuli kääntyy enemmän pohjoiseen, jopa koilliseen. Niinpä ensi viikon alkupuoli näyttää ennusteissa suosiolliselta muuttosäältä hanhille. Se on oiva tilaisuus pääjoukkojen lähdölle pois Suomesta ja lähialueilta, hän sanoo tiedotteessa.

Artikkeli on julkaistu ensin Uudessa Suomessa.