The Smashing Machine on Dwayne Johnsonin uran pahin taloudellinen floppi.
Dwayne Johnson esittää pääosaa Benny Safdien ohjaamassa ja käsikirjoittamassa The Smashing Machine -elokuvassa, joka on saanut ensi-iltansa elokuvateattereissa Yhdysvalloissa. A24:n julkaisema elokuva on kuitenkin kriitikoiden kehuista ja nimekkäästä pääosanesittäjästä huolimatta flopannut todella pahasti.
Deadlinen uutisen mukaan The Smashing Machine on tienannut ensimmäisenä julkaisuviikonloppunaan kotimaassaan vain vaatimattomat 5,9 miljoonaa dollaria.
Tämä on Johnsonin näyttelijäuran heikoin tulos ja yllättävää siksikin, että elokuva sai raikuvat aplodit maailmanensi-illassa Venetsian elokuvajuhlilla, minkä lisäksi se palkittiin siellä hopeisella leijonalla.
Vielä kolmisen viikkoa sitten elokuvalle povattiin hyvää aloitustulosta, 20 miljoonan dollarin paikkeilla. Tästä jäätiin jälkeen reilusti.
Analyysien mukaan 50 miljoonan dollarin tuotantobudjetilla tehty elokuva voi jäädä tappiolliseksi noin 10-15 miljoonaa dollaria.
The Smashing Machine kertoo vapaaottelun supertähdestä, Mark Kerristä, jota elokuvassa esittää Johnson. Naispääosassa nähdään Emily Blunt.
The Smashing Machinen julkaisu Suomessa oli 28. marraskuuta, mutta nyt tätä on siirretty eteenpäin toistaiseksi vahvistamattomaan ajankohtaan ensi vuonna. On siis mahdollista, että elokuvan floppaamisen takia sitä ei julkaista elokuvateattereissa meillä lainkaan. Seuraamme tilannetta.