Valkoposkihanhien syysmuutto ei ole tällä viikolla juuri edistynyt, kertoo muuttoa Birdlifen kanssa seuraava Pohjois-Karjalan ely-keskus.

Vastaiset tuulet ja lämpimät säät ovat pidätelleet isoja hanhiparvia Suomen pelloilla. Viikon runsaslukuisimmat valkoposkihanhimuutot olivat varsin vaatimattomia lepäilijämääriin verrattuna.

Birdlife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan enimmillään muuttavia valkoposkihanhia ja lajiltaan määrittelemättömiä hanhia havaittiin perjantaina Savonlinnan Puruvedellä 17 000 ja Helsingin Santahaminassa 16 400.

Virossa ja Ruotsissa havaitut muutot olivat vielä vähäisempiä kuin Suomessa. Ely-keskus arvioi, että suurin osa Suomessa havaitusta muutosta olisi sisäistä liikehdintää ja kauempaa Barentsinmereltä hanhia olisi saapunut vähemmän.

Suurimman osan Barentsinmeren pesimäkannan valkoposkihanhista arvioidaan kuitenkin jo olevan Suomessa tai ohittaneen Suomen. Paljon on myös vielä saapumatta.

Viikonloppuna muutto vilkastunee

Lepäileviä ja ruokailevia valkoposkihanhia on havaittu paljon. Suurin määrä, 70 000 valkoposkihanhea, arvioitiin lauantaina Orimattilan Kurunkulmalla. Yli 30 000 hanhen kerääntymiä havaittiin monin paikoin Pohjois-Karjalassa ja Päijät-Hämeen sekä Itä-Uudenmaan peltoalueilla ja lepäilyvesillä.

Viikonlopun aikana muuton ennustetaan vilkastuvan, kun Ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan matalapaineen alue liikkuu Suomen yli itään, ja sen takana saapuu selvästi kylmempää ilmaa. Viikonloppuna viileä virtaus käy vielä luoteen puolelta, mutta sen jälkeen tuuli kääntyy enemmän pohjoiseen, jopa koilliseen.

Ensi viikolla koittanee oiva tilaisuus pääjoukkojen lähdölle. Suomesta tai Suomen kautta etelään lähtevät valkoposkihanhet talvehtivat pääosin Pohjanmeren rannikoilla Hollannissa, Belgiassa, Saksassa ja Tanskassa.