Elokuva
Cancel. K-7. Bio Rex. Ohjaus: Tuukka Temonen. Esiintyjät: Niko Meuronen, Santeri Hänninen, Henry Weckström. Kesto: 1 t 25 min.
Kun katson Tuukka Temosen uutukaista Cancel, mietin Veli-Pekka Lehtosen viisaita sanoja: kriitikon tulee kirjoittaa siitä elokuvasta, jonka on nähnyt, ei siitä jonka toivoo näkevänsä.
Youtuben sisällöntuottajista eli tubettajista kertovassa kreisikomediassa Cancel sometähdet Niko, Santtu ja Weksi etsivät varastettua puhelinta Kauhea kankkunen (2009) -rainan hengessä.
Luurissa on noloa ja arkaluontoista sisältöä, joka voi tuhota poikien uran. Syyllistä etsitään kuumeisesti bilettämisen ja sekoilun lomassa, usvaisten kännimuistojen pohjalta.
Juoni etenee sketsejä muistuttavien kohtausten kautta. Pojat meinaavat rakastua, saada köniinsä punttisaligorilloilta, aiheuttaa poliittisen selkkauksen ja rikkoa kaverisuhteensa.
Kolmikkoa näyttelee oikean elämän tubettajakaksikko Niko Meuronen ja Santeri Hänninen eli NikojaSanttu sekä näyttelijä Henry Weckström. Mukana pyörii myös rap-artisti Elastinen.
Elastinen on yksi Tuukka Temosen elokuvassa vilahtavista muusikoista. Solar Films
Temosen kyhäelmä on kokonaisuutena laiskasti käsikirjoitettu ja poukkoileva, eikä juonessa riitä imua. Sen sijaan irtovitsit ovat kelvollisia, paikoin jopa erinomaisia.
Ennakkonäytöksen perusteella alapäähupailu kuitenkin uppoaa kohdeyleisöön eli varhaisteini-ikäisiin poikiin. Se ei ole kotimaiselle elokuvalle aivan mitätön saavutus.
Tutkimusten mukaan nuoret vieroksuvat ”perinteisillä kaavoilla” tehtyjä sisältöjä ja käyvät elokuvissa yhä harvemmin. Se ei lupaa hyvää alan tulevaisuudelle.
Cancel näyttää osuvan tässä mielessä hermoon. Elokuva on tehty ammattimaisesti, mutta tarkoitushakuisen typerään tyyliin mukaillen Youtube-videoiden sokerihumalaista koheltamista.
Sekaan mahtuu muun muassa animehenkinen nyrkkitappelu lapsen ja aikuisen välillä, Salatut elämät -ääniklippi, arkitubettaja Niilo22 panssarivaunun kyydissä sekä hillittömästi pieruja.
Tästä välittyy aito kokeilunhalu ja vaaran tuntu, joita kotimainen elokuva kaipaa. Tyyli ei ehkä nirppanokkaista elokuvakriitikkoa miellytä, mutta eipä sen ole tarkoituskaan.