Korvaavat säästöt etsitään muualta.
Hallituksen aiemmin päättämät leikkaukset elokuva-alan tukiin on peruttu, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie (kok) MTV:n uutisille.
Talvitie sanoo, että budjettiriihessä sovittu 7,8 miljoonan euron yritystukileikkaus ei tule kohdistumaan elokuva-alaan.
– Hallitus on sitoutunut etsimään korvaavat säästöt marraskuun täydentävässä budjettiesityksessä, ministeri kertoi.
Budjettiriihessä päätetty elokuva-alan tukien leikkaussumma pieneni 7,8 miljoonasta 5,5 miljoonaan euroon eduskunnalle annetussa budjettiesityksessä.
Elokuva-ala on varoittanut, että tälläkin leikkauksella olisi tuhoisat seuraukset suomalaiselle elokuvatuotannolle ja välillisesti suomalaisille elokuvateattereille, jotka ovat vahvasti riippuvaisia kotimaisista ensi-illoista.
– Suomen kieli ja suomalaiset tarinat, kuka niitä muuten kertoisi kuin me. Yhteinen tahtotila on selkeä, Talvitie totesi MTV:lle.
Talvitien mukaan hallitus etsii lähiviikkoina kohteet, joihin korvaavat leikkaukset kohdistuvat. Hän ei ota kantaa siihen, löytyvätkö korvaavat leikkaukset opetus- ja kulttuuriministeriön budjetista vai muilta hallinnonaloilta.