Norjassa ollaan huolissaan siitä, miten Yhdysvaltojen ja Norjan suhteille käy, jos Nobelin rauhanpalkintoa ei myönnetä Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille. Asiasta uutisoi The Guardian.

Useimmat Nobel-asiantuntijat pitävät erittäin epätodennäköisenä, että palkinto myönnettäisiin Trumpille, The Guardian kertoo. Nyt maassa pelätään, miten Trump reagoi, jos hänet jätetään palkinnon osalta huomiotta.

Norjan sosialistisen vasemmistopuolueen johtohahmo ja puolueen ulkopolitiikan tiedottaja Kirsti Bergstø sanoi The Guardianin mukaan, että Oslon on oltava ”valmiina mihin tahansa”.

– Donald Trump vie Yhdysvaltoja äärimmäiseen suuntaan hyökkäämällä sananvapautta vastaan, tukahduttamalla instituutioita ja tuomioistuimia. Kun presidentti on näin epävakaa ja autoritaarinen, meidän on tietenkin oltava valmiita mihin tahansa, Bergstø kertoi Guardianille.

– Nobel-komitea on riippumaton elin, eikä Norjan hallituksella ole mitään tekemistä palkintojen jakamisen kanssa. Mutta en ole varma, tietääkö Trump sen. Meidän on oltava valmiita mihin tahansa häneltä.

Sanomalehtikolumnisti ja analyytikko Harald Stanghelle spekuloi, että Trumpin mahdollinen kosto voisi olla esimerkiksi tulleja, vaatimuksia Naton suuremmista maksuosuuksista tai jopa Norjan julistamista viholliseksi.

– Hän (Trump) on niin arvaamaton. En halua käyttää sanaa ’pelko’, mutta on tunne, että tilanne voisi olla haastava, hän sanoi.

– On erittäin vaikea selittää Donald Trumpille tai monille muille maille maailmassa, että kyseessä on täysin riippumaton komitea, koska he eivät kunnioita tällaista itsenäisyyttä.

Norjan vihreän puolueen johtaja Arild Hermstad sanoi, että Nobel-komitean riippumattomuus antaa palkinnolle sen uskottavuuden.

– Rauhanpalkinnot ansaitaan jatkuvalla sitoutumisella, ei sosiaalisen median kiukutteluilla tai pelottelulla, hän sanoi medialle.

– On hyvä, että Trump tuki Israelin ja Hamasin välistä äskettäistä tulitaukosopimusta. Mikä tahansa askel kohti Gazan kärsimyksen lopettamista on tervetullut. Mutta yksi myöhäinen panos ei pyyhi pois vuosia kestänyttä väkivaltaa ja jakautumista.

Nobelin rauhanpalkinnon voittaja tai voittajat julkistetaan huomenna perjantaina 10. lokakuuta. Norjan Nobel-komitea kertoo tehneensä päätöksen rauhanpalkinnon saajasta maanantaina, eli useita päiviä ennen kuin Israel ja Hamas sopivat tulitauosta Trumpin suunnitelman mukaisesti.

Trump ei ole salaillut käsitystään, jonka mukaan palkinto kuuluisi rauhanvälitysansioiden vuoksi hänelle.