Keskisuomalainen-konsernin radioiden ohjelmisto uudistuu marraskuun alussa.
Karjalainen Syke, Radio Keskisuomalainen, Radio Savon Aallot ja Radio Voima aloittavat uuden Puolen Suomen radio -formaatin. Muun muassa alueelliset aamuohjelmat uudistuvat superpaikallisiksi kello 6–11. Keskipäivässä kuullaan uusi ohjelma Keskipäivän Keidas kello 11–13 juontajanaan Mari Pekkanen. Iltapäivään tuo virtaa Jani Nivalan isännöimä Puolen Suomen iltapäivä kello 13–18.
Lisäksi arkipäivien alkuilta ja viikonloput saavat uutta ohjelmasisältöä. Lauantai saa oman uuden viihteellisen ohjelmansa, joka kuullaan kello 10–14. Taajuuksilla on jatkossa myös useita musiikkierikoisohjelmia sekä jääkiekkoa. Sunnuntain ohjelmisto rakentuu pääosin musiikkierikoisohjelmien ympärille.
Radiouutiset kuullaan jatkossa arkisin maanantaista perjantaihin kello 7–18. Ne tuotetaan edelleen konsernin alueellisissa uutismedioissa.
Alueelliset aamuohjelmat tuotetaan paikallisesti Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lahdessa. Keskipäivän, iltapäivän ja lauantain ohjelma tuotetaan keskitetysti Jyväskylässä ja Lahdessa.
Samalla Karjalainen Sykkeen kuuluvuusalue laajenee Lappeenrantaan ja Imatralle.
– Alue on meille uusi, mutta innoissamme olemme ottamassa haltuun Pohjois-Karjalan lisäksi myös Etelä-Karjalaa, Karjalainen Sykkeen vastaava tuottaja Karita Hentunen toteaa.
– Pohjois-Karjalassa Karjalaisen toimitus on osallistunut tiiviisti radiotekemiseen. Etelä-Saimaan suuntaan tässä toiveikkaana myös katsomme.
Sykkeen aamujen juontajana jatkaa kuuntelijoille hyvin tuttu Antti Gavrilov.
Mari Pekkanen on työskennellyt aiemmin Ylellä. Pekkasella on vuosien kokemus radiolähetysten juontamisesta muun muassa Keski-Suomessa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa.
Radion lisäksi Pekkanen on ankkuroinut alueellisia televisiouutisia ja ollut urheilu- ja sometoimittajana Ylellä. Hän aloitti radiojuontajan työt Radio Satahämeessä, joka sittemmin muuttui Radio Suniksi.
Jani Nivala on aiemmin juontanut Radio Novalla, Radio Suomipopilla, Radio Aallolla, The Voicella ja YleX:llä. Paikallisradiotuntemusta löytyy muun muassa Tamperelaisen Radio 957:stä.
Nivala on työskennellyt myös radiotuottajana YleX:llä. Nivala on toiminut lahtelaisen Radio Voiman iltapäiväjuontajana 1.6. lähtien.
Uudistusten taustalla ovat radion kulutustottumusten muutokset sekä haasteellinen markkinatilanne. Muutokset ovat osa radioliiketoiminnan kehitys- ja säästöohjelmaa.
– Ohjelmistoa uudistamalla haluamme varmistaa, että olemme jatkossakin kiinnostava tuote kuulijoille ja mainostajille. Paikallisuus säilyy ytimessä, ja jatkossa haluamme rohkeasti vahvistaa asemaamme Puolen Suomen radiona. Tarjoamme luotettavat alueelliset uutiset, laadukasta sisältöä ja musiikkia, joka yllättää, konsernin radiopäällikkö Jari Lindström kuvailee uudistusta.
Tämän jutun julkaisijalehti on osa Keskisuomalainen Oyj:tä.