Arttu Hyry tavoittelee paikkaa kirkkaissa valoissa.

  • Arttu Hyry kommentoi vähäistä vastuutaan NHL:ssä.
  • Olympialaiset kiinnostavat oululaislähtöistä hyökkääjää.
  • Hyryllä on ensi kaudeksi yksi selkeä tavoite.

Kevään 2024 MM-kisoissa suomalaisia kiekkofaneja ihastuttaneen Arttu Hyryn, 24, nousu kirkkaimmalle huipulle on ollut päätähuimaava.

Hyry pelasi vielä kaudella 2022–23 Kärppien nelosketjussa 46 runkosarjapeliä pistein 9+4. Kaudella 2023–24 pelipaikka säilyi, mutta tehopisteet olivat nelosketjun miehelle hirmuiset: 14+17=31.

Huikeista otteista huolimatta Hyryn keskimääräinen peliaika Kärpissä oli tuolla kaudella vasta 14:nneksi suurin yli 20 ottelua pelanneista kärppäpelaajista.

Loisto-otteet poikivat Hyrylle paikan Leijonien MM-miehistössä, jossa hän esiintyi kypsästi. NHL-seura Dallas Stars iski silmänsä nuoreen oululaishyökkääjään ja kiinnitti tämän sopimuksella.

Hyryn viime kausi jatkui nousujohteisena, mutta näyttöpaikkoja Dallasissa ei liikaa irronnut.

Hyökkääjä lähti Pohjois-Amerikkaan nöyränä ja maltillisin tavoittein.

– Menin harjoitusleirille, jota ennen järjestettiin tulokasleiri ja kehitysleiri. Sain sitä kautta tuntumaa, mitä se homma on siellä. Tuntui, että leirit menivät hyvin. Jatkoin siitä luonnollisesti AHL:n puolelle tekemään tuttavuutta perusarkeen, Hyry kertoi All Stars Charity Golf -hyväntekeväisyystapahtumassa Oulun Virpiniemessä.

Oululainen nousi Kärpistä NHL:n porteille. tomi natri / aop

Hyry sai nopeasti arjesta kiinni uudella mantereella, mutta sanoi sen olevan erilaista verrattuna Suomeen.

Viime kausi sujui kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin – sekä kentällä että sen ulkopuolella.

– Saimme asunnon ja auton aika nopeasti, joten asiat lutviutuivat aika hyvin. Sain keskittyä vain lätkään. Tuntui heti, että se pelityyli ja kaukalo sopivat meikäläiselle. Alkukausi oli ihan kohtalainen, ja debytoin NHL:ssä sitten alkuvuodesta. Sekin meni ihan hyvin, Hyry muistelee.

Kehityskohteita

Hyry debytoi NHL:ssä ja Dallas Starsin paidassa 3. tammikuuta. Hän pelasi ottelussa tähtipaitojen nelosketjussa yhdessä Sam Steelin ja Colin Blackwellin kanssa. Peliaikaa kertyi 8.54.

Monipuolinen laiturin ja sentterin paikalla viihtyvä hyökkääjä haisteli NHL-ympyröitä parin viikon ajan ja pelasi viisi ottelua, joissa sai tililleen yhden syöttöpisteen. Tämän jälkeen AHL-kutsu kävi loppukauden ajaksi.

Hyry suoriutui myös farmikaukaloissa erinomaisesti. Hän pelasi Texas Starsissa 67 runkosarjaottelua tehoin 24+25=49.

Mies itse kokee onnistuneensa avauskaudellaan rapakon takana.

– Tuntui, että sain tuotua omaa profiiliani esiin. Luulen, että tahot, jotka pelaamistani seurasivat, näkivät oikeasti, millainen pelaaja ja ihminen olen. Tuntuu, että vedin ihan hyvin.

Samaan hengenvetoon nöyrä peluri nostaa esiin yhden oleellisen kehityskohteen.

– Totta kai pitää harjoitella kovuutta ja tietynlaista ilkeyttä kaukalossa, jotta saisin ryöstettyä paikan ylhäältä. Sitä työstetään nyt sitten. Eihän se ole sen kummempaa kuin toistoja vaan.

Kohtelu

Vaikka Hyry oli AHL-joukkueen johtavia pelaajia kauden alusta lähtien, hän ei ensimmäisen viiden ottelun mittaisen NHL-visiittinsä jälkeen saanut uusia mahdollisuuksia taalaliigassa.

Koetko, että olisit ansainnut enemmän pelejä NHL:ssä?

– No en mun mielestä silleen. Siis totta kai jos kutsu k äy, pystyn pelaamaan ja tiedän, että pystyn ottamaan sen vastuun, mutta kilpailu pelipaikoista on niin kovaa. AHL:ssäkin on pari kentällistä äijiä, jotka pystyisivät pelaamaan ylhäällä. Joskus se on ihan vain loukkaantumisista kiinni.

Hyry edusti Suomea Prahan MM-kisoissa. PASI LIESIMAA

Hyryn mukaan maltti on valttia.

– Kyllähän se kärsivällisyys on isoin aspekti, kun koetetaan saada vakipaikkaa siellä.

Kamppailu pelipaikoista on Dallasin kaltaisessa huippuorganisaatiossa toden totta kovaa. Joukkue on jo monta vuotta lukeutunut kausiennakoissa yhdeksi NHL:n suurimmista mestarikandidaateista, eikä tuleva kausi tee poikkeusta.

Hyry iloitsee, että organisaatio voi hyvin.

– Mestaruusikkuna on aika pitkän aikaa auki. Joukkueessa on nuori ydinrunko, mutta kokemustakin on juuri sopivasti. Dallas on kolmella edelliskaudella pelannut konferenssifinaaleissa, joten kyllä siellä tiedetään, mitä voittaminen vaatii.

Oululainen pelasi ja matkusti farmiseuran mukana, kun organisaation muut suomalaiset esiintyivät kirkkaissa valoissa.

Dallasin organisaatiossa pelaavat Hyryn lisäksi Roope Hintz, Miro Heiskanen, Esa Lindell ja Mikko Rantanen. Loppukaudesta joukkuetta edusti myös Mikael Granlund.

Pohjoisen miehet pitivät yhteyttä kauden aikana.

– Jonkun verran vaihdettiin kuulumisia silloin, kun en ollut ylhäällä. Ei mitenkään päivittäin. Molemmilla on kuitenkin omat pelit, joihin täytyy keskittyä.

Texas Stars pelaa omat ottelunsa Austinissa, josta on noin kolmen tunnin ajomatka Dallasiin.

– Teksasissa välimatkat ovat pitkiä. Tuntuu, että se [Dallas] on aika lähellä, mutta yllättävän kaukana se kuitenkin on.

Unelma

Hyry ei ollut juniorivuosinaan superlupaus, eikä häntä povattu NHL:n ykköskierroksen varaukseksi. Hyry ei myöskään koskaan pelannut juniorimaajoukkueissa. Ensikosketus leijonapaitaan tuli vasta toissa keväänä aikuisten MM-jäillä.

Hän on kuitenkin pitkäjänteisellä työllä ansainnut paikkansa Pohjois-Amerikassa ja saanut jalkansa jopa NHL-oven väliin.

Ensi kaudella helmikuussa järjestetään talviolympialaiset, jossa NHL on mukana vuosien tauon jälkeen.

Hyry janoaa paikkaa myös noissa karkeloissa.

– Eiköhän ihan jokainen jääkiekkoa pelaava haluaisi sinne kaikista eniten, mutta tässäkin on muistettava samat realiteetit: kilpailu on kovaa.

Kaikki on kuitenkin mahdollista.

– Minulla on kaikki keskittyminen alkukaudessa. Yritän saada paikan ylhäältä, ja sitä kautta lähteä rakentamaan kautta. Tosi hyvällä alkukaudella voisin ainakin antaa itselleni mahdollisuuden jahdata olympiapaikkaa. Olisihan se älyttömän siistiä.

Mikä on ensi kauden tavoite?

– Paikka NHL:stä.

Hyry ainakin aloittaa kautensa farmijoukkueessa.

Arttu Hyry tahtoo poseerata leijonapaidassa myös Milano-Cortinassa. Jääkiekkoliitto