Miikka Hujanen on yksi MTV:llä työpaikkansa menettävistä.


Miikka Hujanen on nähty muun muassa MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa. Miikka Hujanen
MTV:n mittavat muutosneuvottelut päättyivät keskiviikkona 8. lokakuuta. Muutosneuvottelujen seurauksena 35 työntekijää menettää työpaikkansa.
Rikos- ja oikeustoimittaja Miikka Hujanen on yksi niistä, jotka saivat kuulla menettävänsä työpaikkansa.
– Totta kai harmittaa hirveästi sekä itseni että niiden puolesta, jotka joutuvat lähtemään, Hujanen kertoo tunnelmistaan Iltalehdelle.
– Yritän suhtautua kuitenkin tähän positiivisesti. Ei tämä ollut minun vikani, että joudun lähtemään.
Hujanen sai kuulla ikävän uutisen eilen keskiviikkona neuvotteluiden tultua päätökseen. Hän kertoo uutisen tulleen jokseenkin yllätyksenä.
– Totta kai olin vähän varautunut, kun tiesin, että on vähennystarpeita, mutta en suoraan sanottuna uskonut, että itse olisin ollut siinä. Kyllä se tuli yllätyksenä, hän summaa.
Eilinen tunnelma toimituksessa oli Hujasen mukaan jäätävä.
– Ihan kuin ois hautajaisissa ollut.
Sekä talosta lähtevät että sinne jäävät jakoivat keskenään tunteitaan.
– Kyllä siellä itkettiin ja halailtiin, hän kuvailee.
Vastikään Lontoon King’s Collegessa aloittanut Hujanen kertoo nyt keskittyvänsä opintoihinsa ainakin hetken aikaa. Hän opiskelee sotatieteiden maisteriksi. Hän uskoo työskentelevänsä vielä tulevaisuudessa media-alalla.
– Kyllä mä haluan ajatella, ettei tämä mun osalta tällä tavalla lopu. Sitten kun mediahommat lopetan, niin se on sitten ihan oma päätös, eikä kenenkään muun.
Hujanen uskoo löytävänsä töitä alalta vielä tavalla tai toisella.