Pelastuslaitoksella on tapana suruliputtaa, kun työntekijä kuolee.

Suruliputus järjestetään kaikilla pelastuslaitoksen asemilla Helsingissä. paulus pitkala

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen kaikilla asemilla suruliputetaan torstaina työntekijän muistoksi.

– Pitkään sairastanut henkilöstöön kuulunut henkilö on menehtynyt, kaupungin pelastuslaitoksen viestintäyksikön päällikkö Anna Lehtiranta sanoo.

Pelastuslaitos kertoo Facebookissa, että ”koko henkilöstö piti aamulla hiljaisen hetken hänen kunniakseen”.

– Meillä on tapana, että kun työkaveri lähtee tai vaikka eläkeläinen, joka on ollu pitkään, pelastuslaitoksella töissä, niin sitten suruliputetaan. Ei mitään sen kummempaa, Lehtiranta kertoo.

Hänen mukaansa ”näitä sattuu aina muutamia vuodessa”. Pelastuslaitos sai tiedon työntekijän kuolemasta keskiviikkona.

– Otamme osaa omaisten ja läheisten suruun, Facebook julkaisussa todetaan.