Valtioneuvosto tiedottaa päättäneensä kohdentaa Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon yhteensä reilut 16,1 miljoonaa euroa. Itäisen Suomen ohjelmaan tästä kohdennetaan 12 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto teki päätöksen asiasta torstaina.
Valtioneuvoston tiedotteen mukaan itäisen Suomen suurempi potti johtuu alueen haastavammasta talous- ja työllisyystilanteesta.
Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmat perustuvat Orpon hallitusohjelmaan. Tavoitteena on edistää alueiden taloudellista kasvua, elinvoimaa, investointeja, osaamisen kehittämistä ja työvoiman saatavuutta.
Lisäksi tavoitteena on vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Osa toimenpiteistä ulottuu nykyisen hallituskauden yli.
Työ- ja elinkeinoministeri myöntää erillisillä päätöksillä tarvittavat määrärahat Etelä-Karjalan liitolle. Toteutettavien hankkeiden tulee edistää vähintään kahden maakunnan alueen kehitystä.
– Tämä määrärahapäätös on tärkeä koko Suomen kestävälle kasvulle. Nyt Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien rahoitus tulee kohdistaa aidosti isoihin, ylimaakunnallisiin hankekokonaisuuksiin, elinkeinoministeri Sakari Puisto (ps.) toteaa tiedotteessa.
Hankehaun valmistelusta, hankkeiden valinnasta ja ohjauksesta vastaa ohjausryhmä.