Rallitähti Kalle Rovanperälle pitkään nuotteja lukenut Jonne Halttunen avaa MTV:lle tulevaisuuden suunnitelmiaan.
39-vuotias kartturi sanoo olevansa kiinnostunut jatkamaan rallin parissa jossain roolissa. MTV:n haastattelussa hän mainitsee esimerkiksi jonkinlaiset johtotehtävät. Mitään virallisia tarjouksia tulevan suhteen hän ei ole saanut.
– Ajattelin olla kyllä ihan kaikkiin tahoihin yhteydessä, ihan promoottoreista lähtien. Koen, että ymmärrän lajista tosi paljon, niin olen hirveän kiinnostunut jatkamaan, Halttunen kommentoi MTV:lle.
Halttunen pitää myös mahdollisena, että hänet nähtäisiin joskus vielä kartturin roolissa.
– Sen pitäisi sitten olla ihan WRC-tason juttu. En ole oikeastaan missään määrin kiinnostunut enää alemmista tasoista.
Vuodesta 2017 Rovanperän kartturina toiminut Halttunen paljastaa haastattelussa myös tuntojaan siitä, millaista oli pitää sisällään Rovanperän jatkoa koskevaa salaisuutta ja miten hän suhtautui kuultuaan jyväskyläläislähtöisen rallitähden lopettamisaikeista.
– Alkuun olin vähän shokissakin tästä tiedosta. En saanut pariin viikkoon oikein nukuttua, ja oli vähän huono mielikin siinä, Halttunen sanoi MTV:lle.
Hän kertoi tienneensä Rovanperän ratkaisusta useiden kuukausien ajan. Halttunen sanoi, että torstain uutinen oli helpotus myös hänelle itselleen, kun enää ei tarvitse salailla keneltäkään mitään.