YTK-työttömyyskassan jäsenten työttömyysjaksot ovat nyt pidempiä kuin kertaakaan 2020-luvulla. Selkeä nousu alkoi kuluvan vuoden alussa.
Erityisen voimakkaasti kasvu näkyy kokonaan työttömien kohdalla, joiden työttömyysjaksot kestivät syyskuussa 2025 keskimäärin hieman vajaa 6,5 kuukautta. Vielä vuoden 2024 syyskuussa vastaava luku oli jonkin verran alle 5,5 kuukautta.
– Työttömyysjaksojen pituudet olivat jo loivassa laskussa, mutta ne kääntyivät selvään nousuun kuluvan vuoden alkupuolella. Muutos on merkittävä etenkin kokonaan työttömien osalta, sanoo YTK-työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen tiedotteessa.
Sovitellun päivärahan saajilla sekä lomautetuilla työttömyyden kestot ovat pysyneet vakaampina, mutta myös koko YTK:n jäsenkunnan tasolla jaksojen pituus on kasvanut.
Kaikkien työttömyys- ja lomautusjaksojen pituuden yhteinen keskiarvo on noussut vuodentakaisesta noin kahdella viikolla, 3,5 kuukaudesta noin 4 kuukauteen.
– Työttömyyden pitkittyminen on huolestuttava ilmiö. Se kertoo työmarkkinoiden rakenteellisista haasteista ja siitä, että irtisanotut eivät työllisty yhtä nopeasti kuin aiemmin. Pidemmät työttömyysjaksot lisäävät paitsi yksilöiden epävarmuutta myös paineita koko yhteiskunnalle. Tästäkin syystä työllistymisen tukemiseen panostaminen on entistä tärkeämpää, Auli Hänninen toteaa.
YTK-työttömyyskassa on Suomen suurin työttömyyskassa. Sillä on yli 523 000 jäsentä, mikä vastaa yli 20 prosenttia suomalaisista palkansaajista.
LUE MYÖS:
Suomessa on Euroopan korkein miesten työttömyys