Marja Hiltusen lukuromaani Pää-Poussan Elsa jatkaa Koivikon Agathan romaanisarjaa. Hiltusen kirjoja on julkaistu myös äänikirjoina.
Marja Hiltunen: Pää-Poussan Elsa. Lind & Co 2025. 301 s.
Eurajokelainen kirjailija Marja Hiltunen (s. 1967) on julkaissut Koivikon Agatha -sarjaansa kuuluvan romaanin. Lukuromaani Pää-Poussan Elsa on mainitun sarjan neljäs osa.
Pää-Poussan Elsan tapahtumat sijoittuvat pääosin Kalantiin. Eletään 1920-luvun alkua. Vainio-Tanin Elsan (2018) nimihenkilö elää Pää-Poussan tilalla onnettomassa avioliitossa miehensä Fransin kanssa.
Miehellä on muita suhteita, ja Elsakin alkaa vähitellen haikailla nuoruudenrakkautensa Tuomaksen perään. Onnistuuko Elsa jättämään miehensä ja sitoutumaan toisen kelkkaan?
”Katselin ovenraosta Tuomaksen menoa niin kauan kuin saatoin nähdä hänet. Ikävä iski saman tien. Tuskin oli kunniallista keinoa päättää voimassa oleva avioliitto ja solmia uusi. Kyyneleet pakottivat silmissäni, ja peräydyin takaisin syytinkituvalle.”
Romaanin kalantilaiset henkilöt saavat rahaa viinan salakuljetuksella, niin kuin niin monet muutkin länsirannikon asukit. Myös Tuomas tarttuu tähän toimeen hanakasti ja saa kokoon ison kasan tuohta.
Kohta Elsa huomaa olevansa monenlaisten huolien ja vastoinkäymisten kuormittama. Onneksi vanha Agatha-mummu on vielä elossa, ja hänestä Elsa saa hyvän juttukaverin. Lopulta Agatha auttaa Elsaa arvovallallaan kostonhaluisen Fransin muututtua väkivaltaiseksi.
Hiltusen romaani on pullollaan värikästä maalaiskuvausta. Henkilöitä on paljon. Osaa kirjailija kuvaa koko romaanin läpi, toisia vain ohimennen. Eräs läpi romaanin kulkeva henkilö on Raunilan Kirsti, Elsan läheinen palvelustyttö.
Sisällöltään Pää-Poussan Elsa on vahva avioliittoromaani. Epäonnistunut avioliitto ja mustasukkaisuuden tunteet ovat romaanin fokuksessa alusta asti. Samalla kertoja pohtii nuorten romaanihenkilöiden kautta aikuistumisen riittejä, seksuaalisuuden puhkeamista ja siveyslain rikkomuksia.
Uudenkaupungin ja Kalannin paikallishistoriaa tulee vastaan kosolti. Kenties juuri osuvan paikallishistorian vuoksi Hiltunen kirjoitti romaaniaan useita vuosia.
Tyylillinen epäyhtenäisyys on romaanin suurin ongelma. Kertoja tarjoilee hieman töksähtävästi historiallisia yksityiskohtia vuoroin seikkaperäisen henkilökuvauksen kanssa.
Marja Hiltusen pitkä kokemus kirjailijana tulee ilmi erityisesti romaanin kielessä, joka on virheetöntä, sujuvaa ja havainnollista.