Jorma Pulkkisen vaimo Anna-Liisa Pulkkinen kuoli varhain perjantaiaamuna yksityisessä hoivakodissa.

Anna-Liisa ja Jorma Pulkkinen ehtivät olla yhdessä 64 vuotta. JORMA PULKKISEN KOTIALBUMI

Jorma Pulkkisen vaimo Anna-Liisa Pulkkinen on kuollut. Televisiosta tuttu juontaja ja moottoriurheilumies Jorma Pulkkinen kertoo Iltalehdelle, että Anna-Liisa kuoli pitkäaikaiseen sairauteen varhain perjantaiaamuna yksityisessä hoivakodissa.

Jorma ja Anna-Liisa olivat yhdessä 64 vuotta. Heillä on liitostaan kaksi poikaa ja neljä lastenlasta.

– Toissa päivänä jo vaimoni meni hiljaiseksi, ei hän jaksanut puhua. Eilen näin häntä vielä kello kuuden aikaan illalla. Hänen kuntonsa oli niin huono, että hyvästelin rakkaan vaimoni. Tänään aamulla kello viisi hän sitten kuoli, Jorma Pulkkinen kertoo itkien.

Hän kävi päivittäin katsomassa vaimoaan ja heillä oli yhteinen tapa syödä lounasta yhdessä.

– Joka päivä olen nähnyt Anna-Liisaa ja pitänyt kädestä, kammannut ja jutellut. Hän sai viitisen vuotta sitten aivovaurion ja alamäki lähti siitä. Tuli sekavuutta ja voimattomuutta.

Pulkkinen sanoo, että vaimonsa toivomuksesta hänen tuhkansa sirotellaan mereen.

– Nyt alkaa uusi jakso elämässäni, kun Anna-Liisa ei enää ole keskuudessamme. Muistoissa ja vierelläni hän on aina, Jorma sanoo.

Anna-Liisa Pulkkinen teki elämäntyönsä matkailualalla, hän oli MatkaKalevan toimistopäällikkönä jäädessään eläkkeelle.