Yhä useammin oma elämä koetaan kirjan arvoiseksi. Yhteistä useimmille näistä kirjoista on, ettei niitä tarvitse lukea, arvioi Jyrki Lehtola
Ihmisellä on jotain sellaista kuin elämä siihen asti, kunnes sitä ei ole.
Useat kulkevat elämän läpi niin kuin sen läpi on tavattu kulkea. Kaikenlaisia sattumuksia, onnenkantamoisia ja pettymyksiä, sellaista se on.
Sitten on niitä, jotka ajattelevat: ”Laulu? Vai kirja? Onko elämäni laulun vai kirjan arvoinen?”
Yhä useammin oma elämä koetaan kirjan arvoiseksi. Kirjallisuudella on sen verran kunnioitettu maine, että oman henkilöhistorian muokkaaminen iskelmäksi nähdään kesken jäänyttä äänikirjaa arvottomammaksi muistomerkiksi kaikesta siitä, mitä olettaa olevansa.
Vielä viime vuosituhannella ei katsottu sopivaksi peilailla itseään liian innostuneesti eri puolilta, jotta voisi kirjoittaa tai kirjoituttaa kirjan siitä, että minussa on monia puolia, tässä niistä 250 sivua.
Siksi oli jotain sellaista kuin elämäkerta.
Sellaisen kirjoitti usein joku muu kohteen poismenon jälkeen. Elämäkerran ideaan liittyi itsetutkiskelun sijasta ulkomaailman tutkiminen, koska usein kohteella oli ollut kontakteja muuhunkin kuin sisäavaruuteensa, jopa yleisesti merkittäviksi koettuihin tapahtumiin ja ihmisiin.
Sitten maailma taas muuttui. Yhä useampi koki olevansa kirjan arvoinen ennen kuin oli täyttänyt 40 vuotta, koska sellainen koettiin normaaliksi suhteeksi omaan minään.
Kirjoilla oli monia muotoja. Jos koki itsensä merkkihenkilöksi, kirjoitutti itsestään elämäkerran. Jos koki itsensä merkkihenkilöksi, joka ei halunnut jakaa elämästään senttiäkään elämäkertansa kirjoittajalle, kirjoitti kirjan itse.
Jos hyväksyi, ettei ole kiinnostava muuten kuin dramatisoituna vitsinä, kirjoitti autofiktion, koska koki, että pienimmätkin omat tuntemukset ja mielenliikkeet elämästä seksin ja suoratoistopalvelujen äärellä omasivat yleistä kiinnostavuutta.
Mikäs siinä! Jos maailma on sekaisin, hölmöä sillä on olla rahastamatta. Kirjojen lukijatkin olivat maailman muuttuessa vaihtuneet. Osa oli kuollut, osa ei osannut lukea.
Siksi Maria Veitola kirjoitti kirjan siitä, että Veitolalla on kaikenlaisia tunteita Mariasta. Veitolan ex-kollega Tuomas Enbuske kirjoitutti kirjan kaikesta siitä, minkä oli aika lailla ehtinyt kertoa, mutta kertaus on opintojen kokaiinigramma.
Noora Hautakankaalla oli sisäisiä epävarmuuksia, Sara Siepillä ajatuksia somevihasta. Inari Fernández muutti Helsingistä Sodankylään, koki muuton omaelämäkerrallisen Vapaus-romaanin kokoiseksi tarinaksi, joka johti yhteistyössä Kaalimato-seksikaupan kanssa Vapauspakettiin, joka piti sisällään kirjan lisäksi liukuvoiteen ja klitoriskiihottimen.
Jussi Halla-ahon elämäkerran sisältä löytyi sopivassa suhteessa sekä tuskaa että vihaa, sama muuten Tuomas Milonoffilla. Kari Kanala kertoi elämäkerrassaan, miten minusta tuli julkkispappi, Herra armahda.
Kun muut tuhlasivat rahaa ja aikaa paperiin sekä kirjaimiin, Otavalla joku istahti raitiovaunuun ja havahtui siihen, että nuorilla on nykyään korvissaan jotain omituista. Syntyi lapsille suunnattu äänikirjasarja nimeltään Mun huikea elämä, jossa elämästään kertovat mm. Otavan ”supertähdiksi” kutsumat Nedde, Ilaripro, Pinkku Pinsku, Jani Toivola ja Tinke – se, mitä jää jäljelle, kun Viisikosta otetaan kaikki pois.
Yhteistä useimmille näistä kirjoista on, ettei niitä tarvitse lukea. Siinä vaiheessa, kun on äänikirjansa ensimmäisellä minuutilla, lehdet ovat jo ehtineet kertoa, että omaelämäkerturi on kokenut elämässään vaikeuksia, jotka ovat kasvattaneet vahvemmaksi ja ai niin, herkkyyttäni en ole menettänyt.
Toinen yhteinen nimittäjä on se, että joku variaatio voisi piristää rakkaustarinoissa, joissa kohteena on oma itse. Nyt liian monissa on sama kaava.
Virheitä on ehkä tehty elämän aikana, mutta se en ollut minä, vaan stressi, masennus, seikkailunhaluni, huumeet, kaikki muut, ei luonteeni. Nyt on kaikki paremmin, koska löysin itseni, Jumalan, keramiikan, luonnon, joten olen syytön kaikkeen rumaan, mitä olin, mutta myönnän vahvan osallisuuteni omaan kehitykseeni paremmaksi ihmiseksi.
”
Jos maailma on sekaisin, hölmöä sillä on olla rahastamatta.