Tulevana lauantaina on luvassa säpinää eri puolilla Suomea, kun paikalliset tähtiharrastusyhdistykset esittelevät toimintaansa vuosittain järjestettävänä Tähtiharrastuspäivänä.

Valtakunnallista tähtiharrastuspäivää vietetään lauantaina 27.9. Paikalliset tähtiharrastusyhdistykset ja yksittäiset harrastajat eri puolilla Suomea esittelevät toimintaansa sekä järjestävät tähtitieteeseen ja -harrastukseen liittyvää ohjelmaa.

Ursassa työskentelevän Anne Liljeströmin mukaan syksy on hyvää aikaa tutustua tähtiharrastukseen.

“Nyt on vielä varsin lämmintä, ja talvikuukausia vaivaava pilvisyys ei ole vielä alkanut. Maassa ei ole vielä lunta, joten taivas on mahdollisimman pimeä, ja tähdet näkyvät hyvin.”

Kaikille tähtiharrastus ei kuitenkaan ole ulkona tapahtuvaa taivaan tarkkailua, vaan tiedollista uppoutumista avaruuden syvyyksiin.

“Suomessa tähtiharrastukseen on kuulunut jo yli sadan vuoden ajan yleinen tiedonjano avaruutta kohtaan. Itse tehtävä havaitseminen on monen harrastuksessa toissijaista. Lisäksi suomalaiseen harrastukseen kuuluvat avaruuden kohteiden lisäksi myös monet ilmakehän ilmiöt, kuten valaisevat yöpilvet, haloilmiöt ja revontulet”, Liljeström sanoo.

Tähtiharrastuspäivän viettoon voi osallistua sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #tähtiharrastuspäivä tai #tähtiharrastuspäivä2025 ja jakaa, miltä juuri oma tähtiharrastus näyttää.

Lauantaina suomalaiset tähtiyhdistykset järjestävät ohjelmaa ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Kirkkonummella, Kuopiossa, Lahdessa, Mikkelissä, Porissa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa. Lisäksi tähtiharrastajat pitävät illalla verkkolähetyksen, jossa kuullaan harrastajavieraita ja vieraillaan tähtiyhdistyksissä kautta maan.

Suomalaisten tähtiyhdistysten järjestämää ohjelmaa ympäri maata

Tähtiharrastuspäivän yön 27./28.9. tähtitaivaan tapahtumat

Tähtiharrastuspäivän verkkolähetys 27.9. klo 17.00 alkaen

Pimeät havaintopaikat Taivaanvahdissa

Ursan vinkit tähtiharrastuksen aloittamiseksi