Ranskalaistähti on tehnyt viimeisessä kymmenessä pelaamassaan ottelussa huimat 14 maalia.

Avaa kuvien katselu
Kylian Mbappélla oli aihetta hymyyn perjantai-iltana miehen vanhassa kotikaupungissa Pariisissa. Kuva: EPA/AOP
Ranskalaisjalkapalloilija Kylian Mbappén, 26, maalivire on ollut kohdillaan viime aikoina.
Kun mukaan laskee seura- sekä maajoukkuepelit, niin Mbappé on onnistunut maalinteossa kymmenessä ottelussa peräkkäin.
Kaikkiaan hän on tehnyt Real Madridin ja Ranskan paidassa tuohon 10 otteluun huimat 14 maalia ja antanut neljä maalisyöttöä.
Perjantai-iltana Mbappé onnistui heiluttamaan maaliverkkoja MM-karsintojen ottelussa Azerbaidžania vastaan. Ranska voitti ottelun 3–0 ja johtaa lohkoaan puhtaalla pelillä.
Mbappé tarvitsee enää viisi maalia maajoukkuepaidassa, jotta hänestä tulee Ranskan kaikkien aikojen paras maalintekijä. Mbappélla on tällä hetkellä 53 maajoukkuemaalia, kun tilaston kärkeä pitävällä, maajoukkueuransa lopettaneella Olivier Giroudilla on kasassa 57 maalia.
”Olen rennompi”
On kulunut 16 kuukautta siitä, kun ranskalaistähti siirtyi Paris Saint-Germainista espanjalaisjoukkue Real Madridin paitaan.
Mbappé edusti ranskalaisseura PSG:tä seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana hän voitti kuusi Ligue 1:n mestaruutta ja neljä Ranskan cupia. Mbappé on myös seuran kaikkien aikojen paras maalintekijä 256 maalilla.
Tähtipelaajan alku Real Madridissa oli vähintäänkin taianomainen. Heti ensimmäisessä ottelussaan Mbappé onnistui maalinteossa ja Real Madrid onnistui voittamaan Super Cupin mestaruuden Atalantan kustannuksella.

Avaa kuvien katselu
Kylian Mbappé juhli heti debyyttiottellussaan Real Madridin kanssa Super Cupin voittoa. Kuva: Getty Images
Mbappén Madrid-aikaan on osunut myös vaikeampia jaksoja, jotka ovat pitäneet sisällään muun muassa loukkaantumisia ja kovaa arvostelua.
– Voi olla vaikeita aikoja, jolloin joutuu kestämään hieman enemmän vastoinkäymisiä, Mbappé kertoi toimittajille ennen perjantain MM-karsintaottelua Azerbaidžania vastaan.
Juuri tällä hetkellä kaikki näyttää Mbappén perspektiivistä hyvältä. Ranska on menossa MM-kisoihin ja Real Madrid johtaa La Ligaa, ennen pahinta kilpakumppaniaan FC Barcelonaa. Hän kertoo sopeutuneensa hyvin Madridiin.
– On totta, että olen hieman rennompi. Tämä ei ole hyökkäys Ranskaa vastaan, mutta on totta, että olen rennompi Madridissa. Elämäntyyli on erilainen, vähemmän hektistä kuin Pariisissa, Mbappé viittasi aikaansa PSG:ssä.
Mbappé tähyää korkealle Real Madridin kanssa myös Mestarien Liigassa, jossa se kohtaa seuraavaksi Juventuksen.
– Olen saanut itseni takaisin raiteille. Kausi on kuitenkin vasta alussa. Paljon on vielä pelattavaa ja näytettävää, Mbappé sanoi.