Kokoomuksen helsinkiläinen kansanedustaja Ben Zyskowicz ,71, on tällä hetkellä Suomen eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja.

Perjantaina 10. lokakuuta Zyskowicz on toiminut eduskunnassa kaikkiaan 17 003 päivää.

Noustessaan Suomen pitkäaikaisimmaksi istuvaksi kansanedustajaksi Zyskowicz ohittaa edustajapäivissään kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok.), joka menehtyi vuonna 2022.

Kolmantena listalla on kansanedustaja Johannes Virolainen (kesk.), joka istui eduskunnassa 15 330 päivää. Virolainen kuoli vuonna 2020.

Vuonna 1954 syntynyt Zyskowicz nousi eduskuntaan Helsingin vaalipiiristä 24. maaliskuuta vuonna 1979.

Hän on toiminut kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuosina 1993–2006. Hän toimi eduskunnan puhemiehenä kevään 2011 (27.4.–23.6.2011).

Helsingin kaupunginvaltuutettuna Zyskowicz toimi vuosina 1977–1980 ja 1993–2008.

Toisin kuin moni muu poliitikko Zyskowicz ei käytä viestipalvelu X:ää.

Monille poliitikoille erityisesti X (entinen Twitter) on päivittäinen ja tärkeä alusta ilmaista muun muassa työhön ja politiikkaan liittyviä viestejä.

Syyskuun lopussa Zyskowiczin helsinkiläinen kokoomuskaveri ja kaupunginvaltuutettu Otto Meri totesi auttavansa häntä.

– Ben Zyskowicz soitti ja kysyi voisinko jakaa hänen mielipidekirjoituksensa X:ään. Hän ei itse käytä sosiaalista mediaa. Vastasin, että teen sen ilomielin. Erityisesti, koska olen jälleen kerran hänen kanssaan täysin samaa mieltä.

Juttua korjattu 10.10.2025 kello 15.09: Jutusta poistettu kohta, jossa kerrottiin virheellisesti Zyskowiczin luoneen itselleen X-tilin. Kyseessä ei ollut hänen itse perustamansa tili.