Työministeri Matias Marttinen (kok.) aloittaa selvityksen toimenpiteistä, joilla voidaan turvata osaavan työvoiman saatavuus meriteollisuudessa tulevien vuosien aikana. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) arvion mukaan neljän murtajan tilauksella voi olla jopa 10 000 henkilötyövuoden vaikutus työllisyyteen. Osaajia tarvitaan niin telakoilla kuin alihankintaketjun yrityksissäkin, Marttinen sanoo.
– Valtiovallan näkökulmasta keskeistä on sen varmistaminen, että meriteollisuuden alihankintaverkosto kykenee löytämään kaikki tarvittavat työntekijät tulevien vuosien aikana, kykenee tekemään tarvittavat investoinnit ja kykenee myös rahoittamaan investoinnit, Marttinen sanoi tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Työministeri kertoo selvittävänsä yhdessä alueiden ja opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa, tarvitaanko esimerkiksi meriteollisuuden osaajien täsmäkoulutuksia vai tarvitaanko jopa tutkintoon tähtäävää koulutusta lisää.
Marttisen mukaan Suomessa rakennetaan tulevien vuosien aikana uuden sukupolven jäänmurtajalaivasto, mikä avannee Suomelle vielä paljon vientimahdollisuuksia.
Hän muistuttaa, että myös Yhdysvalloissa rakennettaviin seitsemään murtajaan tarvitaan huippuluokan teknologiaa ja ratkaisuja, kuten potkurilaitteita, joissa suomalaiset ovat maailman parhaita.
Työministeri kiittääkin telakkateollisuuden suomalaisia yrityksiä ja konsortioita, jotka ovat onnistuneet myymään suomalaisen osaamisen yhdysvaltalaisille kumppaneille.
– Meidän meriteollisuus on tunnettu korkeasta laadusta, nopeudesta rakentaa aluksia ja kustannustehokkuudesta tuotannossa. Tämän kaltaista meriteollisuuden klusteria, jossa telakoiden ympärille on rakentunut jopa toistatuhatta alihankintayritystä ja koko keskeinen alihankintaketju, ei ole missään muualla maailmassa. Se on meidän suuri vahvuus.
Ulkomaisen työvoiman tarve vähenee?
Osassa telakoista on noussut esille ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöön liittyviä tapauksia, joista työministeri sanoo tuomitsevansa jokaisen. Hän kertoo järjestävänsä ensi viikon perjantaina harmaan talouden ohjausryhmän kokouksen, jonka puheenjohtajana hän toimii. Kokouksessa käydään tarkemmin läpi esille tulleita asioita.
– Olen korostanut meriteollisuudelle, että heidän vastuullaan on huolehtia siitä, että alihankintaketjussa toimivat yritykset telakoilla noudattavat Suomen lainsäädäntöä ja suomalaisia työehtoja. Uskon, että viesti on mennyt varsin vahvasti perille.
Marttinen muistuttaa, että hallitus on muun muassa tekemässä muutoksia törkeää kiskontaa työelämässä koskevaan lainsäädäntöön ja sitä koskevia rangaistuksia kiristetään merkittävästi.
Hän arvioi myös, että jäänmurtajatilaus vähentää lyhytaikaisten työntekijöiden tarvetta ja lisää varmuutta siihen, että voidaan palkata enemmän suomalaisia työntekijöitä, kun töiden osalta näkymä tulevaisuuteen on aiempaa pidempi.