Paperitoukat voivat levitä käytetyn tavaran postipakettien mukana ympäri Suomea, kertoo Helsingin Sanomat.
Paperitoukat syövät esimerkiksi pahvia ja paperia.
– Hyönteiset voivat levitä niin paperin ja pahvin kuin muovin, tekstiilin ja muiden materiaalien mukana, kertoo Tuholaistorjuntakeskuksen toimitusjohtaja Salomo Rauthovi HS:lle.
Postilla ei ole tietoa siitä, että paperitoukista koituvaa ongelmaa olisi varastoissa tai pakettien toimituksissa, HS kertoo.
HS tutustui tilanteeseen Helsingin Lauttasaaressa. Lauttis-ostoskeskuksen pakettiautomaattien pahvikierrätyksen lattialla näkyi HS:n mukaan paperitoukkia tai niitä muistuttavia hyönteisiä.
Ostoskeskuksen kiinteistöpäällikkö Niko Laurikainen kertoi, ettei heidän tietoonsa ole tullut tietoa paperitoukista. Median yhteydenoton jälkeen he ovat pyytäneet ammattilaisia kartoittamaan tilannetta.
Paperitoukat löytävät kodeista helposti ravintoa, muun muassa ruoantähteitä ja paperi- ja pahvitavaraa. Usein toukat liitetään likaisuuteen tai vanhoihin rakennuksiin, mutta Rauthovin mukaan ongelmia on yhtä lailla uusissa tai siisteissä kodeissa. Uusiin kohteisiin ne voivat päätyä esimerkiksi kalusteiden pakkausmateriaalien mukana.
– Myös ystävät, sukulaiset ja työkaverit voivat tuoda mukanaan paperitoukkia, mikäli heillä on niitä kotona tai työpaikalla.
Paras keino torjua paperitoukkien pääsyä kotiin on käsitellä postipaketit mahdollisuuksien mukaan ulkona, jolloin pakkausmateriaalia ei viedä sisälle lainkaan.
– Oli kyseessä uusi tuote tai jotain Torista, Vintedistä tai vastaavasta tilattua, Rauthovi sanoo.
Toinen keino on ravistella ja pyyhkiä pakkaus ja tavara ulkosalla ennen kuin sen vie sisälle kotiin. Vaatteita ravistellessa kannattaa käännellä vaatetta, jottei hyönteisiä jää taskujen pohjalle tai muihin taitoksiin. Vaatteet voi myös laittaa pakastimeen viikoksi.
Jos toukkia pääsee kotiin, voi kokeilla kaupasta saatavia niiden tuhoamiseen tarkoitettuja tuotteita. Mikäli ne eivät tehoa kuukaudessa tai parissa, voi olla aika kääntyä ammattilaisten puoleen, HS kertoo.