Anni Vuohijoki kertoi IS:lle elämässään tapahtuneista mullistuksista.


Anni Vuohijoki on painonnoston arvokisamitalisti. Mikko Huisko
Entinen olympiatason painonnostaja Anni Vuohijoki on jättänyt taakseen ylellisen elämäntyylinsä ja ryhtynyt elämään tasaisempaa arkea.
Tähän on vaikuttanut erityisesti hänen poikansa Lauri.
Lääkärinä työskentelevä Vuohijoki kertoo IS:lle muun muassa myyneensä merkkilaukkunsa ja Porsche-urheiluautonsa, jotta voisi ostaa itselleen lisää aikaa lapsensa kanssa.
Vuohijoen pitää kiireisenä myös taloprojekti, joka on niellyt säästöt.
Painonnoston EM-kulta- ja MM-pronssinainen kertoi, että jo ennen kauppojen syntymistä häntä kohtasi kuitenkin ikävä takapakki.
– Pankkivirkailija oli luvannut minulle lainan tontin ja talon ostamiseen. Kaikki vaikutti hyvältä vielä silloin, kun projektissa mukana oleva ystäväni kävi kirjoittamassa kauppakirjat valtakirjalla, Vuohijoki kertoi IS:lle
– Vain varttia myöhemmin pankista yllättäen soitettiin ja ilmoitettiin, ettei minulle voidakaan myöntää lainaa. Olin äimissäni. Ja varsinkin siinä vaiheessa, kun virkailijat utelivat, eikö minulla olisi jotain miestä, jonka kanssa voisin ottaa yhteislainan, hän kertoo IS:lle.
Vuohijoen käsityksen mukaan virkailijat epäilivät, ettei hän välttämättä palaisi työelämään enää äitiyslomansa jälkeen.
Vuohijoelle tuli kiire koota vuorokaudessa kasaan käsiraha ja kuukaudessa loppurahoitus. Hän kuitenkin onnistui tässä hänen ja Timo Kettusen start up -yrityksen ansiosta.