Yhdysvalloissa raskaana olevia kannustetaan pinnistämään kaikkensa, jotta he eivät käyttäisi yleistä ja turvalliseksi todettua kipulääkettä.

Lääkkeiden käytöstä raskauden aikana kannattaa puhua lääkärin kanssa. Adobe Stock / AOP

Suomalaiset raskaana olevat naiset eivät ole hätkähtäneet tai pelästyneet Yhdysvalloissa syntynyttä parasetamolikohua.

– Aivan yksittäisiä kyselyjä on tullut siitä, onko parasetamolin käyttö raskauden aikana turvallista, kertoo naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, perinatologi Outi Riihimäki omasta kokemuksestaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on väittänyt, että parasetamoli voisi olla yhteydessä autismin riskin merkittävään kasvuun Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on tiedottanut muuttavansa parasetamolin ohjeistusta. FDA on myös todennut, ettei parasetamolin ja neurologisten häiriöiden syy-seuraussuhdetta ole pystytty toteamaan.

Suomessa parasetamoli on edelleen ensisijainen lääke raskaana oleville kivun tai kuumeen tullen.

– Raskaus rajoittaa lääkkeiden käyttöä, mutta sikiölle ei tee hyvää, että äiti kärsii. Jos äidillä on kuumetta, on sikiölle parempi, että kuumetta alennetaan, sanoo Riihimäki.

Tervettä sinnittelyä

Presidentti Trump on neuvonut raskaana olevia naisia tekemään kaikkensa (”fight like hell”), jotta heidän ei tarvitsisi turvautua lääkkeen apuun.

– Ei ole ihmisarvoa kunnioittavaa, että raskaana olevan pitäisi olla jotenkin yli-ihminen, Riihimäki sanoo.

– Minusta tällainen naiskuva on alentava ja vähättelevä.

Riihimäen kokemuksen mukaan yleensä suomalaiset raskaana olevat käyttävät kipulääkkeitä vain silloin, kun he sitä todella tarvitsevat. Toisaalta apua osataan hakea silloin, kun sitä tarvitaan.

– Tervettä sinnittelyä kivun kanssa löytyy sopivassa määrin. Kyllä naiset miettivät aina lasta, eivätkä mieti itsekkäästi vain omaa kipuaan.

Raskauden aikana lääkkeiden käyttö on harkittava lääkekohtaisesti.

Muitakin keinoja

Raskauden aiheuttamiin kipuihin voidaan käyttää myös lääkkeettömiä keinoja.

– Loppuraskauteen liittyviä kolotuksia yritetään hoitaa usein asentohoidoilla ja tukivöiden avulla, Riihimäki kertoo.

Kun kipulääkettä raskauden aikana tarvitaan, parasetamolia neuvotaan ottamaan pienin mahdollinen annos lyhimmällä mahdollisella käyttöajalla.

Raskaana oleva voi jonkin aikaa ottaa parasetamolia maksimiannoksella eli gramman tabletin kolme kertaa vuorokaudessa.

Parasetamoli on Riihimäen mukaan ollut käytössä vuosikymmeniä, eikä ole olemassa sellaista vakuuttavaa tieteellistä näyttöä, jonka perusteella parasetamolin käyttö pitäisi raskauden aikana kieltää.

Epäselvät syyt

Riihimäen mielestä on hyvin valitettavaa, että Yhdysvalloissa on nyt vallassa ihmisiä, jotka esittävät terveydestä väitteitä, jotka eivät perustu vakuuttavaan tieteeseen.

– He levittävät disinformaatiota kansalle ja koko maailmalle.

On epäselvää, mikä saa Trumpin ja hänen hallintonsa väittämään, että parasetamoli voisi olla autismin syy.

– On inhimillistä, että kun jotain ikävää tapahtuu, sille etsitään selkeää syytä, vaikka sellaista ei ole olemassa. Kaikelle ei vain ole yhtä selkeää selitystä.

– Esimerkiksi lähes kaikki keskenmenon saaneet miettivät, mitä he ovat tehneet väärin. Totuus on vain se, että keskenmeno ei yleensä ole millään tavalla kytköksissä äidin toimintaan, Riihimäki sanoo.