Jack Osbourne kertoo äitinsä Sharon Osbournen voinnista lähes kolme kuukautta Ozzy Osbournen kuoleman jälkeen.

Ozzy Osbourne haudattiin elokuun alussa. AOP

Mediapersoona Jack Osbourne kertoi Good Morning America -ohjelmassa, ettei hänen äitinsä Sharon Osbourne ole voinut hyvin Ozzy Osbournen kuoleman jälkeen.

Asiasta kertoo Daily Mail.

Ozzyn kuoleman jälkeen Sharon kiitti rockmuusikon faneja ”ylivoimaisesta rakkaudesta ja tuesta”, jota he ovat perheelle antaneet.

Sharon myönsi, että läheiset ovat kannatelleet häntä ja että hän ”etsii jalansijaa” menetettyään puolisonsa 43 vuotta kestäneen liiton jälkeen.

Jack kertoo nyt äitinsä tämänhetkisestä voinnista.

– Hän voi hyvin, mutta hän ei voi hyvin. Tiedän, että hän tuntee rakkauden, Jack kertoi.

Ohjelmassa Jack muisteli myös isänsä jäähyväiskonserttia. Osbourne esiintyi Black Sabbath -yhtyeen kanssa viimeisessä konsertissa Birminghamissa 5. heinäkuuta, eli vain reilu pari viikkoa ennen kuolemaansa.

– Ennen kuin hän meni lavalle, juoksin pukuhuoneeseen ja annoin hänelle ison halauksen. Suutelin häntä ja sanoin: ”Murskaa ne. Tulet pärjäämään niin hyvin”. Sitten itkin, Jack muisteli ohjelmassa.

Jack seurasi veljensä kanssa konserttia yleisön joukossa erillisessä alueessa. Jack kertoo itkeneensä veljensä kanssa konsertissa.

– Se ei johtunut siitä, että olisimme säälineet häntä. Se ei johtunut siitä, että olisimme olleet surullisia hänen puolestaan. Luulen, että se johtui siitä, että tiesimme sen olevan viimeinen kerta, Jack muisteli.

– Jälkikäteen ajateltuna se oli tavallaan elävä muistotilaisuus, jos asiaa ajattelee. Hän sai sanoa hyvästit kaikille.

Osbourne kuoli 22. heinäkuuta kotonaan 76-vuotiaana.