Julkaisun mukaan liittolaiset pohtivat aseistettujen droonien sijoittamista Venäjän rajalle sekä lentäjiä koskevien rajoitusten lieventämistä, jotta he voivat tarvittaessa tuhota venäläiskoneita.


Nato harkitsee entistä kovempia toimia vastatakseen Venäjän harjoittamaan hybridisotaan. Kuva Naton Ramstein Flag 25 -harjoituksesta Leeuwardenin tukikohdassa Hollannissa. SEM VAN DER WAL
Naton liittolaiset keskustelevat nyt yhä voimakkaammista vastatoimista Vladimir Putinin provokaatioihin. Liittolaiset pohtivat aseistettujen droonien sijoittamista Venäjän rajalle sekä lentäjiä koskevien rajoitusten lieventämisestä, jotta he voisivat tarvittaessa tuhota venäläiskoneita. Asiasta kertoo Financial Times.
Keskusteluilla tavoitellaan keinoja, joilla Venäjälle aiheutuvat kustannukset sen käymästä hybridisodankäynnistä saataisiin kasvamaan. Lisäksi tavoitteena on laatia selkeät vastatoimet venäläisdrooneihin ja Venäjän tekemiin ilmatilan loukkauksiin, neljä keskusteluista perillä olevaa Nato-virkamiestä kertoo julkaisulle.
Venäjän rajanaapurivaltiot aloittivat keskustelut Ranskan ja Britannian tuella. Keskustelut ovat sittemmin laajentuneet koskemaan kaikkia 32 jäsenmaata.
Keskusteluissa on ehdotettu tiedonkeruussa käytettävien tiedusteludroonien aseistamista. Lisäksi itäisellä rajalla partioivien lentäjien annettaisiin jatkossa matalammalla kynnyksellä käyttää tulivoimaa venäläisten uhkien eliminoinnissa. Toinen vaihtoehto olisi järjestää Nato-harjoituksia Venäjän rajalla, etenkin syrjäisemmillä ja vartioimattomilla rajaseuduilla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi viime kuussa, että Naton pitäisi vastata tulella, jos venäläiskoneet tulevat liittoutuneiden ilmatilaan.
Trump kommentoi asiaa venäläisten useiden provokaatioiden ja sen jälkeen, kun Naton lentokoneet ja venäläisdroonit olivat suorassa kontaktissa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2022 Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Lisäksi venäläisdroonit ovat olleet Romanian alueella ja Mig-hävittäjät ovat olleet Viron ilmatilassa.
Lisäksi kymmenet tunnistamattomat droonit ovat aiheuttaneet pahoja häiriöitä lentokentillä Belgiassa, Tanskassa ja Saksassa. Jotkut viranomaiset pitävät näitä osana Venäjän hybridisotaan, johon kuuluvat myös kyberhyökkäykset ja erilaiset sabotaasiyritykset.
Nato ei vastannut välittömästi FT:n kommenttipyyntöön.