Voimakas potku johti pienen koiran kuolemaan.

Yksi potku päätyi koiran kohtaloksi Oulussa keväällä 2024. Kuvituskuva.

Koiralenkki päättyi lemmikin kuolemaan ja ulkoiluttajan tuomioon Oulussa.

Hieman alle 30-vuotias mies oli ulkoiluttamassa tuttavansa 2,5-vuotiasta koiraa keväällä 2024. Pieni koira ei jaksanut enää kävellä ja mies ajatteli nostaa sen syliinsä. Koira ei ideasta innostunut vaan kävi kiinni ulkoiluttajansa lahkeeseen.

Tilannetta säikähtänyt mies potkaisi nuorta koiraa päähän. Lopputulos oli lohduton: koira kuoli.

Asiaa käsiteltiin sittemmin oikeudessa eläinsuojelurikoksena ja vahingontekona. Eläin on Suomen lain näkökulmasta omaisuutta.

Koiran omistaja vaati noin 2000 euron korvauksia koirastaan ja sen tuhkauskustannuksista.

Mies kiisti syytteet ja korvausvaatimukset. Hänen mielestään 2,5-vuotias koira ei ole uuden koiran arvoinen.

Mies perusteli aggressiivista käytöstään humalatilalla. Hän arveli, ettei selvinpäin olisi päätynyt samaan ratkaisuun. Kyse oli ylipäätään hätävarjelusta.

Oikeus ei miehen selityksiä niellyt. Mies sai 60 päiväsakkoa eläinsuojelurikoksesta ja vahingonteosta. Maksettavaa hänen tuloillaan kertyi 1 440 euroa. Samalla oikeus määräsi miehen eläintenpitokieltoon kahdeksi vuodeksi.

Pienen koiran omistajalle miehen tuli maksaa pyydetyt korvaukset, eli 1 905 euroa.