Huijaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, ja ne voivat aiheuttaa huomattavia taloudellisia menetyksiä niin yksityishenkilöille kuin yrityksille. Huijaukset vaikuttavat kansantalouteen ja jopa kansalliseen turvallisuuteen. Finanssialan mukaan suomalaiset menettivät viime vuonna yli 100 miljoonaa euroa erilaisissa huijauksissa ja varsinkin tietojenkalastelun seurauksena.
Huijausten ulkoasu on usein niin uskottava, että niiden erottaminen aidoista viesteistä ja nettisivuista on haastavaa. Lisäksi myös rikolliset hyödyntävät tekoälyä luodakseen yhä kohdennetumpia ja uskottavampia huijauksia. DNA Huoleton -liittymien turvallinen nettiselaus -lisäominaisuus tunnistaa huijaussivustoja tarjoten mielenrauhaa ja lisäturvaa kuluttaja-asiakkaille, oli kyse sitten kodin netistä, liikkuvasta laajakaistasta, kuukausimaksullisesta puhelinliittymästä tai prepaid-liittymästä. Turvallinen nettiselaus toimii DNA:n kiinteässä ja mobiiliverkossa.
Asiakas voi itse valita, haluaako hän laittaa liittymänsä turvallisen nettiselauksen mahdollistavan palvelun päälle vai ei. Palvelun käyttö ei edellytä erillistä sovellusta, vaan asiakas saa palvelun helposti päälle Oma DNA -sovelluksessa, DNA Kaupassa tai DNA:n asiakaspalvelussa.
”Uusi DNA Huoleton -liittymävalikoima tuo kuluttajille todellista lisäarvoa ja turvaa estämällä haitallisia huijaussivustoja. Samalla torjumme verkkorikollisuutta koko yhteiskunnassa. Olemme tehneet jatkuvasti töitä asiakkaidemme tietoturvan eteen estämällä viime vuosien aikana kymmeniä miljoonia huijauspuheluja sekä miljoonia huijaustekstiviestejä. Valitettavasti huijaukset ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, ja samalla jokaisen riski altistua niille on kasvanut merkittävästi. DNA Huoleton -liittymät vastaavat tähän haasteeseen ja tekevät nettiselauksesta turvallisempaa DNA:n verkossa sekä puhelinliittymä- että nettiasiakkaillemme. Pelkkä puhelimen käytön turvaaminen ei riitä”, kertoo DNA:n lisäarvopalveluiden liiketoiminnasta vastaava Heidi Havastila.
Huijaukset ovat moninaisia. Verkkorikolliset lähettävät niin kuluttajille kuin yritysten edustajille sähköpostiviestejä ja tekstiviestejä, jotka näyttävät tulevan luotettavilta tahoilta, kuten pankilta, tunnetulta yritykseltä tai yhteistyökumppanilta. Usein viestissä on linkki, joka ohjaa huijaussivustolle, ja sivustolle pyydetään syöttämään arkaluonteisia tietoja kuten salasanoja tai maksukortin numeroita. Usein tavoitteena on saada uhri tunnistautumaan pankkitunnuksillaan. Verkkorikolliset luovat huijaussivustoja, jotka näyttävät aidoilta sisällöltään ja visuaalisuudeltaan, mikä tekee niiden tunnistamisesta vaikeaa.
“Vaikka huijausten tunnistaminen on vaikeaa, ei oman digitaalisen elämän suojaamisen silti tarvitse olla hankalaa. Olemme nyt tehneet turvallisen nettiselauksen asiakkaillemme helpoksi. Asiakas voi laittaa liittymänsä turvallisen nettiselauksen mahdollistavan palvelun päälle vaivattomasti ilman lisämaksua niin puhelimessaan, liikkuvassa laajakaistassaan kuin kotinetissään. Tämän jälkeen palvelu estää pääsyn haitallisiksi tunnistetuille sivuille. Tarjoamme asiakkaillemme reaaliaikaisen suojan, joka varoittaa liittymän käyttäjää epäilyttävistä sivustoista ennen kuin vahinkoa ehtii tapahtumaan”, kuvailee Havastila.
DNA lanseerasi turvallisen nettiselauksen mahdollistavat DNA Varma -mobiilipuheliittymät ja -dataliittymät yritysasiakkaille jo viime vuoden toukokuussa. Nyt DNA Varma -yritysasiakasliittymät täydentyvät myös kiinteän laajakaistan liittymillä. DNA Varman ansiosta yritysten työntekijöiden netinkäyttö on turvallisempaa, ja DNA tuo yritysasiakkailleen lisäarvoa estämällä haitallisia huijaussivustoja yksittäisten käyttäjien puolesta. DNA Varma -liittymät suojaavat netinkäytön DNA:n kiinteässä ja mobiiliverkossa ja estävät havaitsemiaan haitallisia verkkosivuja, tietojenkalasteluyrityksiä ja haittaohjelmia. Samalla turvataan työntekijän ja sitä kautta myös koko yrityksen tietoja.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi