Voikkaan räjähdetalona tunnetun kiinteistön omistaja onnistui välttämään palotarkastuksen siirtämällä osoitteensa. Palotarkastajan mukaan tulipalo olisi tehnyt pahaa jälkeä.

Avaa kuvien katselu
Poliisi ja puolustusvoimat löysivät Kouvolan Voikkaalla sijaitsevasta huonokuntoisesta asuintalosta runsaasti räjähteitä elo-syyskuussa tänä vuonna. Kuva: Antro Valo / Yle
Kouvolan laajan räjähde- ja asetutkinnan keskiössä oleva Voikkaan kiinteistö kiinnitti viranomaisten mielenkiinnon jo vuosia sitten.
Ensimmäisen kerran kaupunki tarkasti kiinteistön neljä vuotta sitten. Sen jälkeen kaupunki ja pelastuslaitos ovat käyneet kiinteistöllä useasti.
Liki 100 asetta ja satoja kiloja sotilaskäyttöön tarkoitettuja räjähteitä löytyi kuitenkin vasta runsas kuukausi sitten syksyn suuressa viranomaisoperaatiossa. Sen seurauksena poliisi epäilee talon omistajaa ase- ja räjähderikoksista sekä vaaran aiheuttamisesta.
Tältä näytti poliisin ja Puolustusvoimien tyhjennys- ja raivausoperaatio Voikkaalla syyskuun alussa 2025:
Video: Antro Valo / Yle.
Kaupunki teki ensimmäisen tarkastuksen kiinteistön pihaan kuitenkin jo paljon tiedettyä aiemmin, marraskuussa 2021. Rakennusvalvonta oli saanut useita ilmoituksia talon ja sen pihapiirin epäsiisteydestä.
Pihalla lojuvien autonromujen ja vanhojen kodinkoneiden seassa vilisi ilmoitusten mukaan rottia. Aseista tai räjähteistä ei kaupungilla ollut tuolloin mitään tietoa.
– Ulkoapäin ei pystynyt havaitsemaan, että siellä saattaisi sellaista olla. Jos olisi tiedetty, emme olisi siellä käyneetkään, vaan olisimme ilmoittaneet heti poliisille, kertoo tarkastukset suorittanut valvontainsinööri Tiina Raudaskoski.
Talo muuttuu yhtäkkiä asumattomaksi
Kouvolan kaupungin rakennusvalvonta on tehnyt tarkastuksia räjähdetaloon vuodesta 2021 lähtien yhteensä neljä kertaa, viimeksi tämän vuoden heinäkuussa.
Marraskuussa 2024 tarkastaja huomasi, että talon parveke oli sortunut, eteistilan sisäkatto romahtanut ja ikkunoita rikkoutunut. Talon ulkopuolella oli edelleen jätettä ja sekalaista irtotavaraa, jota oli säilötty myös pihalla seisoviin autoihin.

Avaa kuvien katselu
Poliisi tutki voikkaalaistaloa ja sen pusikoitunutta ympäristöä syyskuun alussa 2025. Kuva: Antro Valo / Yle
Tiina Raudaskosken mukaan oli aihetta olettaa, että talon sisäpuolellakaan ei ole kaikki kunnossa. Tämän vuoksi kaupunki ilmoitti Kymenlaakson pelastuslaistokselle, että taloon pitäisi tehdä ylimääräinen palotarkastus.
Kymenlaakson pelastuslaitos aikoi tehdä tarkastuksen helmikuussa 2025, mutta se viivästyi, kun omistaja toivoi tarkastuksen siirtoa maaliskuun lopulle. Pelastuslaitos myöntyi toiveeseen.
Muutamaa päivää ennen sovittua uutta tarkastuspäivää talon omistaja kuitenkin soitti palotarkastaja Atte Aarniolle ja kertoi muuttaneensa talosta pois.
– Voikkaan talo oli käytännössä muuttunut asumattomaksi, joten palotarkastukselle ei ollut enää tarvetta. Homma vähän lässähti, palotarkastaja Aarnio kertoo.

Avaa kuvien katselu
Voikkaan ja Korian niin sanotut räjähdetalot ovat työllistäneet tänä vuonna virnaomaisia Kouvolassa. Talojen omistajilla on yhteinen osoite kaupungin keskustassa. Kuva: Leena Luotio / Yle
Miehen uusi asuinosoite sijaitsi Kouvolan keskustassa. Samassa asunnossa oli kirjoilla miehen pitkäaikainen tuttava, Puolustusvoimilla aiemmin työskennellyt aseseppä. Hänet on vuosia sitten tuomittu Suomen suurimmassa asetakavarikkojutussa.
Syksyn suuroperaatiossa viranomaiset tekivät etsinnän myös asesepän omistamalle kiinteistölle Kouvolan Korialla. Aseseppää poliisi epäilee törkeästä varkaudesta ja ampuma-aserikoksesta.
Rikostutkinta on edelleen kesken.
Kaupunki määräsi uhkasakon
Kouvolan rakennusvalvonnan tarkastusmuistioiden mukaan Voikkaan kiinteistön omistaja on vuosien ajan antanut lupauksia kiinteistön siistimisestä. Hän on luvannut siirtää tavaroita pihavarastoon ja kaavaillut julkisivuremonttia. Hän on kertonut myös harkinneensa talon myyntiä.
Talon omistaja on ollut mukana kaupungin tekemillä tarkastuskäynneillä. Valvontainsinööri Tiina Raudaskosken mukaan talon omistaja ei vastustanut kaupungin tarkastuksia mitenkään.
Mitään edistystä pihan siisteydessä tai asuinrakennuksen kunnossa ei kuitenkaan vuosien 2021–2025 aikana tapahtunut.

Avaa kuvien katselu
Tämän talon omistaja sai Kouvolan kaupungilta uhkasakon pihan siistimiseksi ja talon kunnostamiseksi. Arkistokuva poliisin tyhjennysoperaatiosta syyskuussa 2025. Kuva: Antro Valo / Yle
Palotarkastaja Atte Aarnio arvelee yleisellä tasolla, että taloon säilötyt aseet ja räjähteet olisivat tulipalon syttyessä voineet aiheuttaa pahaa jälkeä. Hän korostaa, että ei omin silmin nähnyt mitä ja miten taloon oli varastoitu, koska palotarkastusta ei päästy tekemään.
– Jos noin huonokuntoinen talo palaisi ja siellä olisi tuollaista tavaraa varastoituna, niin varmasti paukkuisi voimakkaasti.
Nyt Kouvolan kaupunki on määrännyt useiden noudattamatta jätettyjen siistimis- ja korjauskehotusten jälkeen yhteensä 6 000 euron uhkasakon talon omistajalle.
Sakko tulee maksettavaksi, jos omistaja ei edelleenkään noudata kaupungin rakennusvalvonnan ohjeita pihan siistimisestä ja rakennuksen korjauksista.