Esihenkilösi nimissä tullut viesti voi olla huijaus. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskus varoittaa asiasta sivuillaan.
Kyse on niin sanotusta toimitusjohtajahuijauksesta, joita on viime aikoina ollut jälleen liikkeellä. Kyberturvallisuuskeskus on tämän syksyn aikana saanut lukuisia ilmoituksia tämän tyyppisistä huijauksista.
Näissä huijauksissa rikolliset esiintyvät yrityksen tai organisaation johtajina ja pyrkivät saamaan työntekijän tekemään poikkeuksellisia toimenpiteitä, kuten tekaistujen laskujen maksamista, tilisiirtoja tai lahjakorttiostoja.
Huijausviestien muotoilussa hyödynnetään kiireen tuntua ja niissä pyritään vetoamaan ihmisen inhimillisyyteen sekä haluun auttaa. Huijausyrityksiä voi tulla sähköpostilla, pikaviestipalveluissa tai puhelimitse.
Yhteydenottoja voi erityisesti tulla työntekijöille, jotka hoitavat laskutusta, palkkoja tai henkilöstöasioita, sillä he ovat rikollisille erityisen kiinnostavia kohteita. Huijauksia on kohdistettu niin pieniin yrityksiin kuin suuriin konserneihin. Taloudelliset tappiot voivat nousta kymmeniin tai jopa satoihin tuhansiin euroihin.
Kyberturvallisuuskeskus suosittelee varmistamaan maksupyyntöjen ja poikkeavien viestien aitouden ennen toimimista.
– Noudata aina yrityksesi ohjeita laskujen maksamisesta. Älä ohita mitään prosessin vaihetta mahdollisesta painostuksesta huolimatta. Organisaatioissa on myös hyvä luoda prosessit maksukäytännöille, joiden avulla laskujen oikeellisuus voidaan aina varmistaa. Noudattakaa sovittuja käytäntöjä ja varmistakaa, ettei laskuja voi maksaa nopeampia oikoreittejä pitkin, Kyberturvallisuuskeskus muistuttaa.