Rauhanturvaaja ei loukkaantunut vakavasti.

Valkoinen maasturi, jonka kyljessä lukee UN, näkyy sortuneiden raudoitettujen betonirakenteiden lomasta.

Avaa kuvien katselu

UNIFIL:in mukaan Israel tiputti droonilla kranaatin lähellä Kafer Kelan kylän läheistä rauhanturvaajien asemaa. Arkistokuva elokuulta 2025. Kuva: EPA

11:34•Päivitetty 12:19

Yhdistyneiden kansakuntien rauhanturvaoperaatio Libanonissa (UNIFIL) kertoo, että yksi rauhanturvaaja loukkaantui eilen lauantaina Israelin tiputtaman kranaatin takia.

Rauhanturvaaja ei loukkaantunut vakavasti.

UNIFIL:in mukaan Israel tiputti droonilla kranaatin lähellä Kafer Kelan kylän läheistä rauhanturvaajien asemaa. Rauhanturvaajat olivat havainneet aiemmin kaksi droonia lähellä asemaansa.

Etelä-Libanonissa on tällä hetkellä noin kaksisataa suomalaista rauhanturvatehtävissä maavoimien johtamassa operaatiossa. Maavoimilla ei ole tiedossa, että suomalaisia olisi loukkaantunut. Asiasta kertoo komentaja-kapteeni Tommi Sorvari Puolustusvoimien viestinnästä.

Kyseessä on jo toinen kerta tässä kuussa, kun Israel on tiputtanut droonilla kranaatteja rauhanturvaajien lähelle. Kukaan ei loukkaantunut aiemmassa lokakuun iskussa. Syyskuussa Israel tiputti Unifilin mukaan tietä raivanneiden rauhanturvaajien lähelle neljä kranaattia.

UNIFIL:in joukkojen on tarkoitus yhdessä Libanonin armeijan kanssa varmistaa äärijärjestö Hizbollahin ja Israelin välisen aselevon toteutuminen ja purkaa Hizbollahin infrastruktuuria maassa. YK päätti syyskuussa jatkaa rauhanturvaoperaatiota vuoteen 2026 saakka.

Juttua muokattu 12.10.2025 kello 12.07: Lisätty, että rauhanturvaaja loukkaantui lauantaina.

Muokattu 12.10. kello 12.19: Lisätty tiedot suomalaisista rauhanturvaajista.

Lähde: AFP