Henkilöauton kuljettajan ulosajo herätti runsaasti huomiota Kuopion Saaristokadun tuntumassa sunnuntaina iltapäivällä.

Yksin autossa ollut nuori mies ajoi Kumpusaarentiellä sen verran kovaa, että hän menetti auton hallinnan. Auto lähti kuljettajan käsistä ja suistui tien penkkaan. Auto vaurioitui törmäyksessä, mutta se pysyi koko ajan pyörillään.

Pelastuslaitoksen ensitietojen mukaan kuljettaja pääsi itse ulos autosta eikä hän loukkaantunut vakavasti.

Poliisi tutkii kolaria tässä vaiheessa epäiltynä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Rikosnimikkeet voivat muuttua tutkinnan aikana.

Onnettomuus sattui Saaristokadun ja Kumpusaarentien risteyksen lähellä noin kello 16.25. Alueella on useita liikuntaharrastuspaikkoja, joten iltapäiväaikaan paikalla oli melko paljon myös muuta liikennettä. Siksi hätäkeskukseenkin tuli useita soittoja onnettomuudesta. Osassa soitoista kerrottiin onnettomuuden tapahtuneen Kumpusaarentiellä, osassa Lokkisaarentiellä.

Hätäkeskus hälytti varalta paikalle pelastajia Neulamäen, Petosen, Itkonniemen ja Siilinjärven pelastusasemilta ja Kuopion VPK:sta. Kaikkia ei kuitenkaan tarvittukaan paikalle, kun osoittautui, että kyse oli vain yksittäisestä ulosajosta.

Lisätty klo 17.25: Poliisi tutkii ulosajoa epäiltynä rattijuopumuksena.