Lämpötila jää koko maassa alle 10 asteen.

Avaa kuvien katselu
Syyslomaviikkoa vietetään syksyisessä ja koleassa säässä. Arkistokuva vuodelta 2024. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Syyslomaa vietetään ensi viikolla monin paikoin koleassa syyssäässä.
Viikko on vähäsateinen ja kylmä, sanoo Ylen meteorologi Anniina Valtonen.
Alkuviikosta Suomen itäpuolella sijaitseva matalapaine vaikuttaa säähän ja pilvisyys on runsasta. Idässä tulee paikoin sateita.
Puuskainen pohjoistuuli vaikuttaa maanantaina vielä maan etelä- ja keskiosassa, ja saa ilman tuntumaan kylmemmältä.

Avaa kuvien katselu
Alkuviikon lämpötilaennuste yöksi. Kuva: Anniina Valtonen/Yle
Päivälämpötila jää koko maassa alle 10 asteen, Lapissa paikoin alle 5 asteen.
– Keskiviikkona sää poutaantuu ja aurinkoakin on tiedossa. Tuuli rauhoittuu, joten keskiviikko voi tuntua viikon lämpimämmältä päivältä, Valtonen kertoo.
Päivän ylin lämpötila pysyttelee kuitenkin ainoastaan 10 asteen vaiheilla.
Loppuviikkoa kohti sää jatkuu poutaisena, mutta kylmänä.

Avaa kuvien katselu
Loppuviikolla lämpötila laskee yöllä pakkaselle. Kuva: Anniina Valtonen/YleLiukkaita teitä tiedossa
Autoilijoiden kannattaa pysyä valppaina, sillä aamuisin teiden pinnat voivat olla liukkaita.
– Tienpinnoille saattaa kertyä päivisin sen verran kosteutta, että yöpakkaset tekevät teistä liukkaita, Valtonen sanoo.
Etenkin loppuviikosta yöpakkasia voi esiintyä eteläistä Suomea myöten, kun sää kylmenee.
Ylen sääsivun löydät täältä.