Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että vaikka Israel on saavuttanut suuria voittoja, ei konflikti ole vielä ohi.
Jotkut Israelin viholliset keräävät nyt voimiaan uuteen hyökkäykseen, mutta Israel pitää tilannetta silmällä, Netanjahu sanoi televisioidussa puheessaan tänään.
Huomenna aamulla palestiinalaisen äärijärjestö Hamasin on määrä vapauttaa panttivankeja Gazan kaistalla.
Netanjahu sanoi Israelin saavuttaneen koko maailmaa hämmästyttäneitä voittoja viimeisen kahden vuoden aikana useilla rintamilla. Israelilla on kuitenkin edessään vielä suuria turvallisuushaasteita, hän sanoi.
Asevoimien johtaja: Israel voitti Hamasin
Israelin asevoimien johtaja Eyal Zamir sanoo, että Israel voitti äärijärjestö Hamasin kaksi vuotta kestäneillä sotilastoimillaan.
Zamir sanoi televisioidussa lausunnossaan, että sotatoimilla aiheutetun painostuksen lisäksi myös diplomaattiset keinot auttoivat äärijärjestön lyömisessä.
Zamir sanoi Israelin varmistavan, ettei Gazan kaista uhkaa enää Israelin valtiota ja sen siviilejä. Israel muovaa nyt Lähi-itää ja omaa turvallisuussuunnitelmaansa vuosiksi eteenpäin, hän sanoi.
Israelin ja Hamasin aseleposopimus astui voimaan perjantaina.