1960-luvulla Mopareista, eli Dodgesta ja Plymouthista, kiinnostuneet saattoivat olla kylän nopeimpia, mikäli valitsivat kalliin Hemi-V8:n. Tuolloin 426-kuutiotuumainen (7,0 litraa) oli todellinen monsteri, josta Prestige Motorsports on nyt tehnyt modernin version.

Yhtiö halusi näyttää, miten paljon enemmän moottorista on mahdollista saada irti nykyaikaisilla materiaaleilla ja tekniikalla. Chrysler on valmistanut Hemi-V8:aa kolme sukupolvea, joista ensimmäinen esiteltiin 1950-luvun alkupuolella. Toinen otettiin käyttöön 1960-luvun puolessa välissä, ja viimeinen saatiin valmiiksi 2000-luvun alussa. Pohjois Carolinassa toimiva yhtiö on ottanut lähtökohdaksi vuosina 1966–1971 valmistetun 426 Hemin.

Aikoinaan moottori sai polttoainetta kahdelta nelikurkkuiselta Carterin kaasuttimelta. Virallisesti suurin teho oli 313 kilowattia, joka ilmoitettiin alakanttiin vakuutusyhtiöiden rauhoittamiseksi ja luokittelusyistä. Tuohon tehoon päästiin, kun suurin käyntinopeus leikattiin 5 000 kierrokseen minuutissa. Todellisuudessa moottori kiersi komeasti lähelle 6 000 r/min, jolloin suurin teho oli yli 370 kilowattia. Tosin nuo tehot ovat vanhalta aikakaudelta, jolloin tehot mitattiin paljon vapaammin. Vuonna 1971 mittaustapaa muutettiin, minkä jälkeen Hemi-moottorin nettoteho oli enää 261 kilowattia.

Prestige Motorsportin uuden Hemi-moottorin iskutilavuutta on kasvatettu 2,4 litralla – siis parin pikkuauton moottorin verran. Uusi iskutilavuus on 9,4 litraa tai 572 kuutiotuumaa. Uudessa 572 Hemissä on käytetty parhaita mahdollisia käytettävissä olevia osia, kuten Edelbrockin alumiinisia sylinterikansia. Myös koko sylinterilohkon voi halutessaan vaihtaa teräksisestä alumiiniseen.

Valmistaja lupaa moottorin tehoksi 523 kilowattia, joka on käytettävissä kilometristä toiseen vaikka kuinka kauan. Kaiken lisäksi tuo on nähtävästi vähän alakantissa, sillä Youtubesta löytyvällä videolla 572:n tehoksi mitataan 553 kilowattia käyntinopeudella 5 900 r/min. Suurin vääntömomentti on 945 Nm @ 4 400 r/min.

Aika mahtavia lukuja vapaasti hengittävälle moottorille. Kaiken lisäksi moottorin voi asentaa suoraan klassiseen Moparin muskeliautoon.  

Kaikella on hintansa, sillä jättimäinen valmiiksi rakennettu, dynotestattu moottori maksaa 31 000 dollaria (26 800 €). Sillä saa toki mahtavan voimanpesän, joka tekee varmasti vaikutuksen vaikkapa teräsvanteilla varustettuun Dodge Coronetiin varustettuna. Ja parempaakin on tarjolla, sillä valikoimasta löytyy Power Added 572 Hemi, jonka teho ylittää tuhannen hevosvoiman rajan, eli sitä on tarjolla yli 750 kilowattia.