Seiskan arkisto

Julkisuudesta kadonnut suosikkilaulaja arvioi, että olisi ollut ilman uskoa mielisairaalassa tai vankilassa.

Vuonna 1995
julkaistu kohukirja uskossa elävistä julkkiksista pääsi Seiskan aiheeksi, kun
mukana oli myös koko kansan rakastama maitolaiturin prinsessa, . 

Tänään 79-vuotias laulaja poseerasi ysärillä vielä nykyisen ex-miehensä kanssa.

Anitan
tähti oli syttynyt jo 1959, ja minihameesta lähtenyt seksi-Anita imago oli
laulajalle raskas kantaa. Seiskan 1995 julkaistussa artikkelissa todettiin Anitan paikanneen heikkoa
itsetuntoa ja rikkinäistä tunne-elämää alkoholilla.

Anitan kanssa uskoartikkelissa mainittiin muun muassa päivittäin rukoileva Teemu Selänne.

Anitan kanssa uskoartikkelissa mainittiin muun muassa päivittäin rukoileva Teemu Selänne.
Seiskan arkisto

– Monta
kertaa tein Jumalan kanssa kauppoja. Rukoilin anteeksi kaikkea sitä, mitä olin
kännissä hölmöillyt ja lupasin, että kun tästä krapulasta selviän, en enää
koskaan juo enkä tee tyhmyyksiä. Mutta pian minun oli pakko hieroa Jumalan
kanssa taas samanlaisia kauppoja, Anita kertoi kirjoittamassa kirjassa.

Raju alkoholismi

Kirjassa Anita myönsi käyneensä läpi pahimmillaan viiden vuoden ryyppyputken.

– Jos
minulla ei olisi ollut noina vuosina luottavaista ja turvallista suhdetta
Jumalaan, minulle olisi käynyt tosi huonosti, Anita sanoi.

Vuonna 2007 Anita mainosti itsestään kertovaa musikaalia Riihimäen teatterissa.

Vuonna 2007 Anita mainosti itsestään kertovaa musikaalia Riihimäen teatterissa.
Allerin arkisto

Laulaja
sanoi myös suoraan, että vaihtoehto selviämiselle olisi ilman
Jumalaa voinut vankila, mielisairaala tai jopa itsemurha.

Viihdetähden
asemastaan hän kiitti niin ikään Jumalaa, ja uskoi täpärän selviämisen kohtaamastaan
liikenneonnettomuudesta olleen myös Jumalan varjelusta.

Tyytyväinen
piilossa

Tälle
vuosituhannelle tultaessa Anita hävisi hiljalleen julkisuudesta ja vetäytyi
viettämään eläkepäiviään Riihimäelle

Suosikkilaulaja on kuitenkin ollut teatteriesitysten
aiheena, viimeksi 2024, jolloin Anitaa esitti .

Kesäkuussa
Anitan oli tarkoitus esiintyä 50-lukufestivaaleilla, mutta sairaalakeikka
peruutti suunnitelmat. Tänä syksynä Anita antoi pitkästä aikaa haastattelun
Iltalehdelle
, mutta ei lupaillut suurempia juhlia helmikuussa koittavan 80
vuoden kunniaksi. 

Elo sujuu nyt rauhaisasti samassa koulurakennuksessa
ex-miehen kanssa.

Vuonna 2005 Anita ja ystävänsä Janne Kataja näyttivät varsin erilaisilta kuin nykyisin.

Vuonna 2005 Anita ja ystävänsä Janne Kataja näyttivät varsin erilaisilta kuin nykyisin.
Seiskan arkisto

– Ei ole suuret vaatimukset enää. Tai ei minulla
koskaan ole ollut. Minä olen ollut hyvin tyytyväinen ihminen yleensä elämääni, Anita
kuvaili syyskuussa ja kehui samalla luojaansa viisaudesta, koska oli saanut
aikanaan itselleen lauluäänen.