Katja Tukiainen on palkittu sarjakuvataiteilija, jolle on 2000-luvulla myönnetty Puupää-hattu ja Muotoilun valtionpalkinto. Hänen edellisestä sarjakuvakirjastaan on kuitenkin mennyt 15 vuotta.
Sinä aikana Tukiaisen maine taidemaalarina on vahvistunut. Hän valmistui kuvataiteen tohtoriksi vuonna 2022.
Nyt Tukiainen on palannut sarjakuvaan. Hänen yhdeksäs julkaisunsa Pieni ja tylsä kirja (K50) käsittelee vaihdevuosia leikillisesti.
”Sain taas äskettäin kutsun mammografiaan”, Tukiainen sanoo. ”Siellä käyminen sattuu, mutta on upeaa, että yhteiskunta tarjoaa sen.”
Kirjassaan Tukiainen haluaa kertoa tilanteista, joissa elämän rajallisuus ilmenee konkreettisesti.
Hän on kyllä tiedostanut kuolevaisuutensa aina, mutta iän myötä se muistuttelee omassa ruumiissa.
Nuorena Tukiainen (s. 1969) arveli, että elämä olisi tylsää nuoruuden ja vanhuuden välissä, mutta keski-ikä on paljastanut itsestään noloja ja hassuja juttuja, joista hän haluaa puhua.
”Missään vaiheessa ei ole tullut tylsää. Olen oppinut arvostamaan asioita, joita mummo näytti minulle. Lapsena halusi vain mennä eteenpäin kedon kukista. Nyt arki ja seesteisyys voivat olla hyviä juttuja.”
Tukiainen muistaa, että lapsena vaihdevuodet olivat hänelle samanlainen mysteeri ja uhka kuin syöpä. Nyt naisten vaivoista puhutaan hänen mielestään avoimesti. Hän yrittää tuoda niiden käsittelyyn lämpöä ja huumoria.
Pieneenkin taskuun mahtuva kirja on kaunis esine helmiäiskansissaan. Sen K50-ikärajaa ei pidä ottaa tosissaan. Tukiainen toivoo, että kirjaa lukisivat kaikenikäiset, myös miehet.
Tukiainen on aina tehnyt omaelämäkerrallisia sarjakuvia. Ensimmäiset kirjat Tyttöjen leikit (1997) ja Tyttö ja mummo (1999) ottivat vauhtia lapsuudesta ja käsittelivät myös naisen seksuaalisuutta.
”Taiteilijuuden ohella elämäni tärkein asia on ollut äitiys. Olen ollut suojeleva leijonaemo ja pitänyt lapseni aina poissa julkisuudesta. Siksi en tehnyt sarjakuvia. Nyt hän on aikuinen ja voi päättää, saanko kertoa hänestä.”
Tukiainen on saanut myös puolisoltaan, sarjakuvataiteilija Matti Hagelbergilta, luvan intiimien perheasioiden julkaisemiseen. Skandaalinkäryä on silti turha etsiä. Sarjakuvakirjan henkilökohtaiset jutut ovat samalla yleisinhimillisiä.
Aika ja ikä tuovat muutoksia, myös monenlaisia menetyksiä. Tukiaiselle kirjan liikuttavin kohta käsittelee hänen poikansa hiusten leikkaamista. Äiti sai leikata ne 20 vuotta, kunnes homma siirtyi tyttöystävälle.
Pieni ja tylsä kirja ei syntynyt helposti.
Tukiainen sanoo tehneensä sen alusta loppuun kolme kertaa. Samalla se kutistui ja tiivistyi. Jutuista tuli hetkien välähdyksiä.
Ruutujen rajat hävisivät. Kukin kuva täyttää koko pikkuruisen sivun. Teksti kulkee irrallaan ilman kuplia.
”Ehkä se oli vaikeaa, koska kuvasin itseäni lähempää kuin koskaan, vaikka lainasin osan kokemuksista muilta. Pitkä tauko toi myös kovat paineet. Mutta olen tästä ylpeämpi kuin mistään aiemmasta sarjakuvastani.”
Arjen lyhyillä sirpaleilla ei ole laajoja tarinoiden kaaria. Hetkellisyys on tavallaan lähempänä Tukiaisen maalauksia kuin hänen aiemmat sarjakuvansa.
15 vuoden taukoa lukuun ottamatta sarjakuva ja kuvataide ovat aina kulkeneet rinnan Tukiaisen tuotannossa. Myös hänen kuvataiteensa on kerronnallista. Juuri siitä piirteestä hän teki väitöstyönsä.
Tukiaisen maalauksissa seikkailevat ilkikuriset tytöt, jotka antavat palttua sukupuolirooleille. Niiden fantasiamaailma tulvii vaaleanpunaisen sävyjä. Rajulla yliannostuksella Tukiainen on tehnyt söpöydestä röyhkeää kapinaa.
”Mikään muu väri ei ole yhtä moniulotteinen. Vaaleanpunaisen asteikko ulottuu roosan herkästä rajuun neonpinkkiin. Jollekin mieskatsojalle työni toivat mieleen bordellin. Kuulemma eräs nainen taas herkistyi kyyneliin.”
Bordellikommentin Tukiainen sai Kiasman Päin näköä -ryhmänäyttelyssä 2012. Kyyneliä hänen työnsä taas kirvoittivat uusimmassa Pink Girls -näyttelyssä Tallinnassa, Poco Pop & Contemporary Art -museossa. Siellä on esillä melkein 50 hänen työtään Andy Warholin, Roy Lichtensteinin ja Banksyn teosten seinänaapurina.
Pieni ja tylsä kirja on enimmäkseen mustavalkoinen, mutta sitä tahdittavat vaaleanpunaiset täplät. Ne ovat Tukiaisen sormenjälkiä, jotka kytkevät kirjan hänen kuvataiteeseensa. Myös englanninkieliset käännöstekstit on painettu pinkillä.
Sarjakuvissaan Tukiainen on ikääntynyt, mutta hänen maalauksissaan mellastavat aina ikinuoret tytöt.
Tyttöys onkin Tukiaiselle asenne, iloinen uhman ja anarkian julistus elämän rajoittavia rooleja vastaan.
”Maalausteni tytöt ovat myyttisiä. Yleensä taiteissa miehet ovat edustaneet ihmisyyttä ja naiset naiseutta. Mutta minulle tyttöni edustavat ihmisyyttä. Ne kertovat siitä viisaasta ja villistä tyypistä, joka oli aina minun ja mummoni sisällä iästä riippumatta.”
Katja Tukiainen: Pieni ja tylsä kirja (K50). 148 sivua. Rosebud Books, 2025.
Katja Tukiainen: Pink Girls. Poco Pop & Contemporary Art -museo (Rotermanni 2, Tallinna) 30.9. asti.
