Anni-Riina Lindholm, 26, on toimitusjohtaja, joka ei kipitä korkokengissä ja huutele päätöksiä norsunluutornista. Kangasniemeläisellä Lindholmilla on takana kahdeksan vuotta puurekan ratissa.

Hän tietää, mitä on ajaminen kapeilla metsäteillä huonossa kelissä. Ratin taakse hän nousee edelleen.

– Kuskeista on Suomessa tällä hetkellä pula, meidän pojista kaikki saisivat työpaikan muualtakin. Siksi on tärkeää, että työpaikka onnistuu sitouttamaan. Minä haluan panostaa siihen, että meillä kuskeja kuunnellaan, Lindholm sanoo.

Lindholm siirtyi Kuljetus A. Lindholmin toimitusjohtajaksi vuosi sitten. Aiempi toimitusjohtaja oli Lindholmin isä Ari Lindholm.



Lähtö miesvaltaiselle alalle vaati aralta tytöltä miettimistä ja toisenlaisten opintojen kokeilua. Nyt oma paikka on löytynyt. Tommi Ollikainen

Kuljetusliike on perheyritys, jossa työskentelevät edelleen myös Anni-Riinan isä sekä neljä vuotta vanhempi isoveli. Elämäntilanteet puolsivat pikkusiskon valintaa toimitusjohtajaksi.

– Velipojalla on pienet lapset ja tällä alalla päivät ovat pitkiä. Arkena 11 tunnin päivä on tavallinen, Lindholm toteaa.

Käynnissä oleva sukupolvenvaihdos on sujunut jouhevasti, olihan Anni-Riina tehnyt yrityksen toimitusjohtajan töitä jo ennen virallista vaihdostakin.

Silti isän tekemät autokaupat tulivat yllätyksenä. Niistä ei yhteistä keskustelua käyty.

– Minä olen luonteeltani harkitseva, kaikki muutokset ovat tällaiselle veivaajalle hankalia. Isä varmaan ajatteli, että helpompi sopia kaupat itse kuin alkaa neuvottelemaan Neiti Paniikin kanssa, Lindholm naurahtaa.

Aina ei mene kaikki putkeen, eikä se tee kuskista yhtään huonompaa.

Anni-Riina Lindholm

Neljäs puuauto oli hyvä sijoitus, joka ei ole seisonut tyhjän panttina. Uudelle autolle saatiin lisäksi kaksi uutta ammattitaitoista kuskia.

Lapsena Lindholmista piti tulla poliisi tai palomies. Autot kiinnostivat, olihan hän seurannut isän työtä. Mutta rohkeus ei riittänyt miesvoittoisen alan opintoihin.

– Puoli vuotta ehdin suorittaa merkonomiopintoja. Se ei tuntunut omalta, joten vaihdoin logistiikkapuolelle Mikkeliin, Lindholm muistelee.



Uran alkuvaiheessa Anni-Riina muistaa kuulleensa tytöttelyä ja epäilyä pärjäämisestään. Omassa firmassa kaikki ovat tsempanneet ja auttaneet vaikeissa paikoissa. Tommi Ollikainen

Opintojen jälkeen alkoi ura isän kuljetusliikkeessä. Ensin hän ajoi siirtokuljetuksia, mutta siirtyi vähitellen ajamaan myös kuormia metsästä. Muut kuskit tarjosivat apua, pyysivät autoon istumaan.

– Vielä en ole täysin valmis metsäautonkuljettaja, vaikeita paikkoja käydään katsomassa yhdessä isän tai muiden kuskien kanssa. Mutta hiljaa hyvä tulee, Lindholm kertoo.

Kuskiuransa alkuaikoina Lindholm sai kuulla ulkopuolisilta vähättelyä, negatiivista palautetta sekä tytöttelyä. Asenne oli, että ”ethän sinä tuohon työhön olisi päässyt, jos et olisi ollut Arin tyttö”.

Omien sanojensa mukaan ”arka ja vähän hömppä tyttö” on kuitenkin ansainnut itse kannuksensa. Anni-Riina Lindholm on näyttänyt, että miesvaltaisella alalla pärjää, vaikka olisi pitkät hiukset ja kynsilakkaa.

– Meillä on tsemppaava ja hyvä porukka, kaikki kuskit ovat kuin perheenjäseniä. Minuun on suhtauduttu tosi hyvin, epävarmuus on lähinnä omassa päässä, hän miettii.



Televisiosarjan myötä Anni-Riina tunnistetaan hänen liikkuessaan työvaatteissa. Pääsääntöisesti on mukavaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan. Tommi Ollikainen

Alalla on Lindholmin mukaan edelleen vahvana kulttuuri, että pärjätä pitää eikä omista virheistä huudella. Toisten tekemisiä voidaan ihmetellä tyyliin ”kuulitko, että sekin kaatoi kärryn sellaisessa paikassa, missä on käyty ennenkin”.

– Minä olen yrittänyt tuoda esille, että virheitä ja vahinkoja sattuu kaikille. Aina ei mene kaikki putkeen, eikä se tee kuskista yhtään huonompaa, hän sanoo.

Ensimmäisenä ajotalvenaan Lindholmin yhdistelmäajoneuvo päätyi Mikkelintiellä ojaan. Penkka antoi tukea, mutta tilanne säikäytti.

– Olin autossa hetken tajuttomanakin. Avuksi tuli isä. Ensin tielle saatiin kärry ja sitten auto. Tilanne opetti, keliin nähden saattoi olla liian suuri tilannenopeus.

Tilanteita on nähty myös Rekkakuskit Suomi -televisiosarjassa, jossa Lindholmin perhe esiintyi jo sarjan ensimmäisellä kaudella.

– Siellä oli yksi nosturin irrotus autosta, joka oli meille uusi. Ei osattu sitä käyttää ja siinä vierähti aikaa. Siitä jaksosta taidettiin piipata muutama tuhma sana pois, Lindholm muistelee.

Lindholmien kuljetusliike on mukana myös sarjan toisella kaudella, joka alkaa Nelosella 15. lokakuuta. Sarjan kakkoskauden kuvaukset ajoittuivat alkuvuoteen. Viimeisiä kuvauksia tehtiin elokuussa.

Ensimmäisistä kuvauksista on jo sen verran aikaa, että Lindholm joutuu miettimään, mitä kaikkea silloin mahtoikaan tapahtua.

– Ne ovat päivän tapahtumia sellaisena kuin ne olivat. Käsikirjoitusta ei sinänsä ole, eikä ohjelmaan rakenneta ylimääräistä draamaa, hän paljastaa.

Uudella kaudella Lindholmien auto on mukana muun muassa uittoajossa Ristiinassa. Se ei ole peruskauraa aivan kaikille firmoille eikä televisionkatsojille.

Rekkakuskit Suomi -sarja keräsi ensimmäisellä kaudella 2,4 miljoonaa katsojaa. Ohjelman myötä Anni-Riinasta tuli monille tuttu kasvo, jolle tultiin juttelemaan.

– Jos olin liikkeellä työvaatteissa, ihmiset tunnistivat. Jos eivät tulleet juttelemaan, niin ainakin tuntui, että katsovat jotenkin eri tavalla, hän kertoo.



Isä ja veli ovat Anni-Riinan tukena hänen uudessa roolissaan toimitusjohtajana. Hän haluaa muuttaa alalla vallitsevaa kulttuuria siitä, että kaikki menisi aina putkeen eikä virheitä sattuisi. Tommi Ollikainen

Firmalle ohjelmaan osallistuminen ei tuonut mainosarvoa, mutta toki se vaikutti yritysmielikuvaan. Enemmän Lindholm näkee merkitystä sillä, miten ohjelma lisäsi tietoutta ammattikuskien työstä.

– Nykyään logistiikka-alalle hakeudutaan vähemmän kuin ennen. Työ on vaativaa, ajoon lähdetään monesti aamuyöllä. Kompensaationa toki kertyy pekkaspäiviä. Meillä ajot ovat parinsadan kilometrin säteellä, eli pääsääntöisesti yöksi mennään kotiin ja viikonloput ollaan vapaalla, hän kertoo.

Toimitusjohtajana Lindholm kokee vielä hieman hakevan paikkaansa. Hän on joutunut esimerkiksi miettimään, miten itseään kokeneemmille kuskeille voi joistain asioista sanoa.

Isä on taustalla edelleen tukena ja turvana, vaikka ”hän tykkääkin enemmän ajohommista ja metsässä melskaamisesta”.

– Isä tekee edelleen päätöksiä ja päätöksentekoon sisällytetään aina myös velipoika Veikko. Se on osaltaan kunnioitusta isän tekemää työtä kohtaan, Lindholm sanoo.

Rekkakuskien joukossa naiset ovat vähemmistönä. Lindholm haluaa omalla esimerkillään näyttää, ettei pärjääminen ole kiinni sukupuolesta – eikä mistään muusta kuin omasta itsestään.

– Kukaan toinen ei voi määrittää sitä, kuka pärjää. Minusta on hienoa, kun joskus kuulee pikkutytön sanovan ”kato äiti, tuo tyttö meni rekkaan!”. On kiva, jos voin toimia heille roolimallina, hän hymyilee.