Siltapuiston Neste sulki ovensa syyskuussa. Myös asemarakennuksen tulevaisuus näyttää huonolta. Tai näyttää, ettei sitä ylipäätään ole.

Lopettava Neste-liikenneasema laittoi alkoholin myyntiin jättialennuksella. Kuvituskuva. Krista Kierikka

Siltapuiston Neste Porissa sulki ovensa syyskuussa, ja sai julkisuutta, kun siellä oli viimeisenä päivinä todellinen alkoholituotteiden polkumyynti. Iltalehtikin kirjoitti tuolloin asemalla myydystä Suomen halvimmasta viinistä.

Sulkemisen jälkeen kiinteistöllä jatkuu polttoainemyynti ja pesulatoiminta, mutta varsinainen huoltoasemarakennus on tyhjillään. Satakunnan kansa tiedusteli Nesteeltä yhtiön pitkän aikavälin suunnitelmia, sillä aiempi yrittäjä sulki aseman, kommentoitiin asiaa ympäripyöreällä sanamuodolla ”emme päässeet sopimukseen”.

Eli jos edellisen yrittäjän kanssa ei päästy sopimukseen, niin onko kenties jotain muita suunnitelmia yli 50 vuotta huoltoasemana toimineen kiinteistön varalle? SK kysyikin Nesteeltä, voisiko kiinteistöön olla tulossa Huili-ravintola, joita avataan kymmenittäin ympäri Suomea.

– Tämä ei pidä paikkaansa. Neste Siltapuisto ei kuulu suunnittelemaamme Huili-verkostoon. Restelillä ei ole muitakaan suunnitelmia kyseisen asemarakennuksen varalle, Restel Taukopaikat oy:n liiketoimintajohtaja Tarja Kuittinen vastasi lehdelle.

Iltalehti kertoi tällä viikolla myös Helsingin legendaarisesta huoltoasemasta, joka sulki ovensa niin yllättäen, että sinapit ja ketsupitkin ovat jääneet ravintolan pöytiin ja puutarhatyöt pihalla loppuneet kuin kesken työvuoron. Lue aiheesta täältä.

Vastaava kohtalo on myös liikenneasemalla, joka oli aikanaan Suomen suurin, mutta seisoo nyt autiotalona, missä pallomeren pallot ja lelunurkan lelut ovat yhä paikoillaan keräämässä pölyä.