JYP saa todella vahvan edustuksen jääkiekon perinteiselle poikien Pohjola-leirille, joka järjestetään tänä vuonna Vierumäellä 22.–26. lokakuuta.
Yhteensä leirille sai kutsun 132 vuonna 2010 syntynyttä pelaajaa – 12 maalivahtia, 48 puolustajaa ja 72 hyökkääjää.
Leirin päätteeksi pelaajista muodostetaan ikäluokan ensimmäinen maajoukkueryhmä eli U16-ikäluokan maajoukkue.
JYP-pelaajia Pohjola-leirille kutsuttujen pelaajien joukossa on peräti 13, melkein 14: kenttäpelaajat Oskari Aliranta, Hugo Eriksson, Elias Lystilä, Onni Olkkola, Matias Paakkunainen, Elias Rantanen, Bryan Salo, Wäinö Tuomaala, Emil Vilanti, Kaapo Villman, Veeti Virolainen ja Niklas Virtanen sekä maalivahti Eelis Knuutila. Lisäksi kutsun leirille sai Terho Antila, joka siirtyi hiljattain JYPistä Helsingin IFK:hon.
Edellä luetelluista nuorukaisista suurin osa pelaa JYPin U16-ikäluokan joukkueessa, joka parhaillaan matkaa SM-karsinnoista kohti varsinaista SM-sarjaa. Muutama pelaajista pelaa jo JYPin U18-ikäluokan joukkueessa.
Lupaavana pidetyn ”kymppisyntyneiden” ikäluokan maajoukkueen päävalmentajana operoi jyväskyläläinen Lauri Merikivi, 42, joka muistetaan myös JYPin U20-ikäluokan ja liigajoukkueen entisenä päävalmentajana. Edelliset kaksi kautta Tampereen Ilveksen liigajoukkueen valmennustiimissä toiminut Merikivi on ollut Suomen Jääkiekkoliiton palveluksessa aiemminkin.
Liitto tiedotti Pohjola-leirivalinnoista maanantaina.