Puolustusministeri Antti Häkkästä (kok) moititaan tuoreessa kirjassa hallituskumppanien taholta projektien piilottelusta ja omapäisestä toiminnasta.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) toiminta herättää hallituksessa närää. Kaisa Vehkalahti
Toimittaja Teemu Luukan tuoreessa kirjassa paljastetaan, miten puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) sooloiluun on hallituksessa suhtauduttu.
– Häkkäsen kohdalla ärtymystä herätti hänen individualistiseksi luonnehdittu työskentelytapansa. Häntä kuvailtiin ministerinä, joka ajoittain ”piilottelee” projekteja muulta hallitukselta ja saattaa tulla niiden kanssa julkisuuteen yllättäen, Luukka kirjoittaa Petteri Orpo ja oikeistovallan paluu -kirjassa (Otava).
Hän käyttää yhtenä esimerkkinä Suomen irtautumista jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Julkinen keskustelu lähti voimalla käyntiin, kun Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola kommentoi MTV Uutisille, että sopimuksesta irtautumisesta pitäisi puhua.
Kaksi päivää myöhemmin Häkkänen kertoi STT:lle pyytäneensä jo kesällä 2024 Puolustusvoimilta arviota jalkaväkimiinojen tarpeellisuudesta. Pyyntö tehtiin salassa ilman, että pääministeri, ulkoministeri tai eduskunnan puolustusvaliokunta tiesi siitä.
Häkkänen perustelee kirjassa toimintaansa Ukrainasta saamillaan tiedoista Venäjän hyökkäystavasta.
– Koin velvollisuudekseni selvittää asian. Minulla ei ollut mitään tietoa siitä, olisiko hankkeella poliittista kannatusta. Siksi kyseessä oli puolustushallinnon sisäinen selvitys, jonka oli tarkoitus valmistua vasta alkuvuodesta 2025, Häkkänen sanoo kirjassa.
Prosessi eteni nopeasti, ja hallitus ilmoitti huhtikuun ensimmäisenä päivänä käynnistävänsä valmistelun sopimuksesta irtautumiseksi.
Värisuoran säröt
Kokoomuksella on ollut tällä kaudella hallussaan koko ulko- ja turvallisuuspolitiikan värisuora: presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri. Luukan kirjassa avataan, että yhteistyö ei ole ollut saumatonta.
– Stubbin ja ulkoministeri Elina Valtosen keskinäiset työsuhteet olivat monien tarkkailijoiden mukaan luontevammat kuin kummankaan heidän suhteensa Häkkäseen. Orpo ja Häkkänen pysyivät edelleen muun muassa kalakavereina. Sanottavia ongelmia kokoomuksen värisuoran ajoittainen keskinäinen kyräily ei kuitenkaan näytä aiheuttaneen, Luukka kirjoittaa.
– Juuri Häkkäsen toimintatavat ärsyttivät kokoomuksen ministereistä selvästi eniten ja laajimmin.
Toinen etenkin kokoomuksen ja RKP:n riveissä ärsytystä herättänyt henkilö on Luukan kirjan mukaan liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps). Syynä on hänen omapäinen toiminta liikennehankkeissa. Hän on muun muassa jarrutellut Orpolle tärkeää Länsirata-hanketta.
Iltalehti on aikaisemmin uutisoinut kokoomuksen sisäisestä valtakamppailusta Häkkäsen ja Valtosen välillä.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) seurasi vierestä, kun puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ja Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken allekirjoittivat DCA-sopimuksen joulukuussa 2023. Chuck Kennedy / State Department
Washingtonin tapahtumat
Kokoomuksen ulkopolitiikan värisuoraa kuvaava tilanne tapahtui Suomen allekirjoittaessa Yhdysvaltain kanssa DCA-sopimuksen.
– Ministeriöissä oli erimielisyyttä siitä, kenen ylipäätään tulisi allekirjoittaa sopimus. Suomessa yleensä ulkoministeriö valmistelee ja allekirjoittaa merkittävät ulko- ja turvallisuuspoliittiset kansainväliset sopimukset. Tälläkin kertaa ulkoministeriö johti valmisteluryhmää ja valmisteli asiaa koskevan lakiluonnoksen, onhan sillä eniten kansainvälisiin sopimuksiin erikoistuneita juristeja. Valtonen myös esitteli sopimuksen eduskunnalle, Luukka kirjoittaa.
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin ei päässyt tilaisuuteen, joten allekirjoittajana oli Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken. Häkkänen lennähti paikalle allekirjoittamaan sopimuksen. Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok) seisoi taka-alalla, kun Häkkänen laittoi nimensä paperiin. Valtonen sanoo kirjassa, että hän ei kiistellyt allekirjoittamisesta.
– Minähän itse ehdotin, että Häkkänen tulee sinne mukaan, ja hän saa vetää nimen paperiin, Valtonen sanoo kirjassa.
Häkkäsestä on puolestaan luontevaa, että nimenomaan hän allekirjoitti sopimuksen, koska se liittyi puolustuspolitiikkaan.
– Ihan hyvä, että näinkin tärkeässä sopimuksen allekirjoitushetkessä oli mukana myös Suomen ulkoministeri, Häkkänen sanoo kirjassa.
Kenen lautaselle Nato kuuluu?
Kirjassa nostetaan myös esiin Nato-politiikan johtaminen. Kysymys kuuluu, johtaako Nato-asioita presidentti ja pääministeri. Toinen pohdinta liittyy siihen, onko pääministeri Petteri Orpo luovuttanut liikaa valtaa tasavallan presidentti Alexander Stubbille.
Häkkäsen mukaan näin ei ole käynyt.
– Aika on kuitenkin uusi. Olemme tottuneet siihen, että presidentti hoitaa EU:n ulkopuolista ulkopolitiikkaa ja pääministeri vastaa EU-politiikasta. Ukrainan sota ja Nato ovat muuttaneet asetelmaa. Vielä ei ole täysin selvää, mitkä tehtävät kuuluvat pääministerille ja mitkä presidentille; esimerkiksi miten Naton huippukokouksessa edustamisen käytännöt pitäisi hoitaa, Häkkänen sanoo.
Kirjan haastattelussa Stubb katsoo, että Naton suhteen puolustus- ja ulkopolitiikka on vaikeasti erotettavissa.
– Natossa ei tehdä yhtään päätöstä määrärahoista, vaan siellä asetetaan tavoite, Stubb sanoo kirjassa.
Häkkänen katsoo, että Nato on vahvasti puolustuspolitiikan tontille kuuluva asia.
– Eri arvioiden mukaan Naton sisältöasioista noin 80 prosenttia liittyy puolustuspolitiikkaan, joka kuuluu pääosin valtioneuvoston ja eduskunnan toimivaltaan, Häkkänen sanoo kirjassa.