Kuva: © Warner Bros. Pictures & Amblin Entertainment
Vuoden 1996 Twister ei olisi jatko-osaa kaivannut, mutta Twisters viihdytti ihan onnistuneesti.
Lee Isaac Chungin ohjaamassa Twistersissä Daisy Edgar-Jones esittää Kate Cooperia, entistä myrskynjahtaajaa, jota piinaa musertava kohtaaminen pyörremyrskyn kanssa opiskeluaikoina, ja joka nyt opiskelee myrskymalleja turvallisesti kuvaruudulta New Yorkissa.
Katen ystävä Javi houkuttelee hänet takaisin avoimille tasangoille testaamaan uutta, mullistavaa seurantajärjestelmää. Siellä Kate törmää Tyler Owensiin (Glen Powell), hurmaavaan ja holtittomaan sosiaalisen median supertähteen, joka kukoistaa jakaessaan riehakkaalle ryhmälleen myrskynjahtausseikkailujaan – mitä vaarallisempia, sen parempia.
Myrskykauden voimistuessa ennennäkemättömät ilmiöt pääsevät valloilleen, ja Kate, Tyler ja heidän kilpailevat ryhmänsä huomaavat olevansa suoraan Oklahomaa lähestyvien myrskyjärjestelmien keskellä taistelemassa hengestään.
Twisters lisätään Netflixin valikoimaan lauantaina 8. marraskuuta. Sitä ennen elokuvan voi katsoa HBO Maxin tilauksella tai hankkimalla vuokra- tai myyntiversion jostakin vod-palvelusta.
155 miljoonan dollarin budjetilla tehty Twisters keräsi maailmanlaajuisesti noin 372 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Studio pääsi siis suurin piirtein omilleen, mutta kolmannesta osasta ei ole ensi-illan jälkeen vakavissaan puhuttu.
Muropaketin arviossa Twisters sai toimittaja Helinä Laajalahdelta kolme tähteä viidestä.
”Kaikesta kylvetystä tuhosta huolimatta Twisters on kevyt ja humoristinen elokuva, joka keskittyy alkuperäisen elokuvan tapaan vahvasti hahmojen keskinäiseen kemiaan ja kanssakäyntiin. Tässä keskeiseen asemaan nousee etenkin elokuvan pääosakaksikko, joiden yhteistyön kehittymistä on miellyttävä seurata.”
