Puolassa ajettu rallikilpailu päättyi ennenaikaisesti.


Nysan poliisi julkaisi kuvia onnettomuuspaikalta. AOP
Puolassa ajetusta Nysan rallista kantautui suru-uutinen sunnuntaina. Muun muassa puolalainen TVP uutisoi, että kuljettaja Artur Sekowski kuoli ulosajon seurauksena.
Sekowskin ajama BMW ajoi ulos kuudennella erikoiskokeella. Paikallinen poliisi tiedotti, että auto törmäsi puuhun ja syttyi sen jälkeen palamaan.
Silminnäkijät riensivät apuun, mutta 40-vuotias Sekowski kuoli onnettomuuspaikalle. Kartanlukija Maciej Krzysik loukkaantui vakavasti, ja hädet kiidätettiin sairaalahoitoon.
Kilpailua ei jatkettu onnettomuuden jälkeen.
Jo lauantaina nähtiin onnettomuus, kun kaksi valokuvaajaa loukkaantui ralliauton osuttua heihin erikoiskokeen aikana. Molemmat valokuvaajat joutuivat sairaalaan. Poliisin mukaan lehdistön edustajat olivat työskennelleet vaaralliseksi merkityllä alueella.
Nysan kaupunki sijaitsee Puolan lounaisosassa.