Timo Korhonen
Antti teki uuden aluevaltauksen.
Näyttelijä , 61, on aloittanut uudessa työssä.
Katso myös! Antti Reini ei ole käynyt kouluja peruskoulun jälkeen:
Antti toimii nykyisin näyttelijätöiden lisäksi keikkahommissa Bloom Deco -silkkikukkayrityksessä, tiedotteessa kerrotaan.
Pitkäaikainen haave
Tiedotteessa kerrotaan Antin töiden Bloom Decossa olevan kaikkea varastohommista installaatioiden asennukseen. Seuraavia työkeikkoja ovat muun muassa I Love Me -messuilla kukkakimppujen kasaaminen sekä myynti, ja Stockmannin joulusomisteiden asentaminen.
Vau, mikä kaunotar
vain seiskassa
29.3. 17:30
Vau, mikä kaunotar! Tässä on näyttelijä Antti Reinin kihlattu
Antti ei ole tunnettu siitä, että hän avaa medialle kotiovensa esitellen kaiken vaatekaappiaan myöten.
Antti kertoo Podwayn Suomen kukkakuningattaret -podcastin tuoreessa jaksossa haaveilleensa uusista urallisista tuulista jo tovin. Työ silkkikukkayrityksessä hyppäsi Antin elämään kuitenkin kuin sattumankaupalla. Hän kertoo ihastelleensa Bloom Decon kukkasomisteita jo pidemmän aikaa.
– Näin Jussi-gaalan aulassa niin
upean kukkaseinän ja heitin puolitosissani haluavani kyseiseen firmaan töihin.
Universumin kuulo oli hereillä ja kuinkas kävikään, Antti kertoo tiedotteessa.
Antti on nähty uransa aikana useissakymmenissä eri rooleissa.
Timo Korhonen
Antti Reini
vain seiskassa
13.4. 08:00
Antti Reinin talousahdinko paljastui
Näyttelijä on aiemmin kertonut Iltalehdelle, että hallituksen kulttuurialaan kohdistuvat leikkaukset ovat vaikuttaneet hänen liiketoimintaansa.
”Elokuva-alalla on ollut vähän hiljaista”
Yrityksen toinen omistaja sekä Suomen kukkakuningattaret -podcastin toinen juontaja kertoo tiedotteessa hänen ja siskonsa tarjonneen Antille töitä lyhyen keskustelun pohjalta.
– Jussi-gaalassa Antti Reini tuli meitä
jututtamaan ja heitti, että ollaan ’”nastoja mimmejä”. Siitä syntyi hyvä fiilis
ja hauska keskustelu, joka on nyt edennyt siihen pisteeseen, että olemme
tarjonneet Antille keikkahommia Bloom Deco -firmassamme.
– Elokuva-alalla on ollut vähän hiljaista, joten
miksei ja yhteistyö tuntuu tosi luontevalta!, Johanna jatkaa.
Rakastettu näyttelijä
Muun muassa Vares-elokuvista tiedettävä Antti on nähty jo yli 30 vuoden ajan lukemattomissa rooleissa niin elokuvissa kuin tv-sarjoissa, teatterilavoja unohtamatta.
Keväällä hänet nähtiin kuitenkin MTV:n Race Across the World Suomi -ohjelmassa, jossa hänen parinaan oli oma tytär .
Vain Seiskassa!
vain seiskassa
24.2.2024 07:00
Antti Reinin keikkakunto hämmensi – paljonpuhuva vastaus Seiskalle
Näyttelijä-muusikko joutui pitämään ravintolakeikkansa aikana pitkää taukoa.
Antilla on kolme, nyt jo aikuista tytärtä. Kuvassa poseeraava Saga on heistä keskimmäinen.
Timo Korhonen
Maaliskuun lopulla Antti toi puolestaan 100 litraa sahtia -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan niin ikään kulttuurialalla työskentelevän kihlattunsa .
Antin puoliso Marjo tunnetaan kulttuurialan moniosaajana. Kaksikko poseerasi Seiskalle maaliskuussa 100 litraa sahtia -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
Timo Korhonen
Antti ei tiettävästi ollut aiemmin tuonut suhdetta julkisuuteen.
– Olemme tunteneet pitkään, Antti kommentoi Seiskalle keväällä.
– Ei ole uunituore asia, hän jatkoi.