Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Timo Virtanen kertoo Iltalehdelle tarkemmin poikkeuksellisesta ilmoituksestaan, jossa hän etsii itselleen vaimoa.


Timo Virtanen on päättänyt jo kihlaus- ja hääpäivän, mutta enää hänen täytyy löytää itselleen morsian. Kuva vuodelta 2007. MARKKU RUOTTINEN
Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Timo Virtanen on jättänyt 11. lokakuuta Facebookin julkiseen Yksinäiset sinkut -ryhmään ilmoituksen, jossa hän kertoo etsivänsä itselleen morsianta.
– Olen valinnut hääpäivän 21.08.2026. Ongelmana on, että morsian puuttuu…mistä löytyis? Timo kirjoittaa julkaisussaan.
Päivityksensä kommenttikentässä Timo kertoo jopa katselleensa kihlasormuksia, vaikka ei tiedä vielä tulevan morsiamensa sormen kokoa. Lisäksi hän jättää ehdotuksen morsianehdokkaille.
– Hei sinä tuleva morsianehdokkaani. Tule syntymäpäivilleni Bulgariaan 15.12. Tulen hakemaan sinut Sofian lentokentältä ja kosin sinua syntymäpäivilläni ja aloitellaan meidän häävalmistelut. Majoitus järjestyy parivuoteessani, mies kirjoittaa.
Kutsut lähetetty
Timo kertoo puhelimitse Iltalehdelle, että halusi saada väriä tylsään elämäänsä. Timolla ei ole aikaa kiertää yökerhoissa etsimässä morsianta, joten hän päätti hakea morsianta someilmoituksella.
Timo kertoo huomanneensa, että kumppania on vaikea löytää esimerkiksi deittisovellusten kautta.
– Profiilit eivät välttämättä ole sitä, miltä vaikuttavat ja siellä voi olla kaikenlaisia negatiivisiakin juttuja, mies toteaa.
Vuonna 2007 Timo (kesk.) kilpaili Maajussille morsian -ohjelmassa Teijan sydämestä ja huomiosta. Markku Ruotinen
Timo kertoo jo ehtineensä kutsua ihmisiä tuleviin häihinsä. Timo paljastaa, miksi hän valitsi hääpäiväksi juuri 21. elokuuta.
– Se on juhlapäivä elämässäni. Olen antanut elämäni muksuille liikuntakeskustyössä, jonka kampanjaprojekti aloitettiin 21. elokuuta 1995. Tänä vuonna järjestettiin samana päivänä sen 30-vuotisbileet Mykolaiv-stadionilla Ukrainassa, mies pohjustaa.
– Ajattelin, että tämä on sellainen stadion, että tänne Virtanen tuo sitten morsiamen ensi vuonna, hän jatkaa.
Morsianehdokkaat
Timo kertoo saaneensa ilmoituksensa jälkeen yli 250 viestiä naisilta. Osa niistä on ollut positiivisia, mutta toistaiseksi hän ei ole törmännyt potentiaaliseen ehdokkaaseen.
Timon mukaan viestien karsimisessa auttaa hänen ehtojensa täyttyminen. Ongelmaksi on kuitenkin tullut erityisesti Bulgariaan matkustaminen kihlauksen takia. Virallisesti Timo asuu Suomessa, mutta työpaikan toimisto sijaitsee Bulgariassa. Jotkut naisista ovat Timon mukaan pyytäneet häntä maksamaan lentoliput.
– Enhän minä rupea mitään maksamaan, minulla loppuisi rahat saman tien. Olen luvannut hakea lentokentältä, tuoda tänne bileisiin ja kyllä vien takaisinkin, jos morsianehdokas haluaa, että samalla koneella mennään Suomeen. Ilman muuta voidaan Suomessa suunnitella häitämme, mies kertoo.
– Toinen ongelma on se, että moni pelästyy, että häät olisivat Ukrainassa, kun siellä tilanne on, mikä on. Mutta olen näyttänyt, että siellä pystytään juhlimaan ja lastenkin kanssa, hän lisää.
Maajussi-Timo käy säännöllisesti Bulgariassa ja Ukrainassa töidensä kautta. Timo Virtasen albumi
Päivämäärävaatimustensa lisäksi Timolla on toiveita morsianehdokkaansa luonteen suhteen. Iällä ei ole hänelle väliä, vaan kemialla ja elämäntilanteella.
– Morsiamen pitää olla rohkea. Ei muuten uskalla siellä [Ukrainassa] olla. Lisäksi hänen pitää olla sporttinen ja ennen kaikkea tykätä lapsista, mies listaa.
Timolle ei ole ongelma, jos morsian haluaisi lapsia tai tällä olisi entuudestaan jälkeläisiä.
Mikäli sopiva morsian löytyy viestien joukosta, Timo olisi valmis tapaamaan hänet jo ennen joulukuuta. Rahansäästösyistä Timo ei kuitenkaan pääse tulemaan treffeille Suomeen, ellei joku kustanna hänen matkaansa.
Varasuunnitelma
Timon ilmoituksessa on selkeä aikaraja kihlautumiselle ja häille. Hän ei kuitenkaan anna sen tuoda hänelle paineita morsiamen löytämiselle. Timoa ei myöskään pelota se, että nopea aikataulu saisi hänet tekemään hätiköityjä päätöksiä.
– Tämä on sellainen tunnemaailman juttu. Kyllä sen huomaa ihmisestä, jos toisen kosketus tuntuu hyvältä molemmin puolin ja on samanlaisia arvoja. Jos asia ei ole näin, niin turha mennä siitä eteenpäin.
– Uskon myös nopeaan rakkauteen. Mutta se on hyvinkin paljon kiinni arvoista ja kemioista.
Timolla on myös suunnitelma sen varalle, jos hän ei löydäkään itselleen sopivaa morsianta.
– Nyt alkaa olla jo sen verran ikää, että aloitan sitten poikamieselämän syntymäpäiväni jälkeen. Sitten unohdetaan kaikki morsianjutut, hän toteaa.
Timo osallistui Maajussille morsian -ohjelmaan vuonna 2007. Tuolloin hän kilpaili haukiputaalaisen hevosnaisen, Teijan, sydämestä ja huomiosta.